Mielipide: Jotkut tykkäävät omasta äänestä – Säälittävää on katsella valtakunnallista eduskuntaa, kun salin suurin ja suulain mies ei ole kenenkään kaveri

Kulttuurikeskuksen Karl Collan -salissa on päätetty useista Iisalmen kaupungin tärkeistä asioista. Marke Rissanen

Lauri Nissinen

Kuntavaalien ehdokaslistat ovat nähtävillä. Kilpailu ehdokasmäärissä on ollut kutakuinkin entistä luokkaa. Valtakunnalliset gallupit heijastelevat kuntavaaleihinkin ja niiden määriin ehdokaslistoilla. Jotkut kritisoivatkin galluppien tarpeellisuutta. Niillä on kuitenkin hyvä tarkoitus saada kuntavaaleihin ehdokkaita. Mielenkiinto säilyy, kun mediat suoltavat jokaisessa uutisoinnissa galluppien suuntaa antavaa tietoa. Sinänsä valveutuneille äänestäjille tuskin niistä on hyvinkään suurta merkitystä.

Mikä näissä henkilöiden etsinnässä on mennyt hieman sivuraiteille? Haalitaan listoille henkilöitä, joiden mielenkiinto on minimissään olla vaikuttamassa oman kunnan asioihin. Mutta määrähän vaikuttaa puolueiden esittämiin luottamuspaikkoihin, olitpa miten kiinnostunut asioista tahansa. Suomen vaalijärjestelmä antaa tähän mahdollisuuden. Maalaisjärjellä kuvattuna ei se määrä vaan laatu. Mietittyäni mennyttä valtuustokautta Iisalmessa antaisin kiitettävän arvosanan. Muutamia haja-aloitteita lukuun ottamatta. Joillakin on vaan niin pakottava tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi hassuimmillakin ehdotuksilla. Jotkut tykkäävät omasta äänestä, ei se sen kummempaa. Mutta kaupungin hallituksessa tehdyt päätökset kun tuodaan valtuustoon ja ollaankin sitten eri mieltä. Tämä ei mene minun jakeluun? Vaikka itse ollaan esitystä siellä alustamassa.

Kun nyt käydään kuntavaalit ja uudet valtuutetut on valittu, niin esitänkin heille koulutuspakettia kaupungin puolesta, miten valtuutetut toimivat ja pientä tietoiskua taloudellisesta tilanteesta sekä minne on pääpaino tulevalle nelivuotiskaudelle. Samalla voitaisiin tuoda esille yhteistyölinja. Muutoin sooloilu tulee näkymään kuten Kittilässä menneenä kautena. Ryhmäkokoukset olisi valituille ehdokkaille paras tapa valistukseen, mitä on oman ryhmän kanta kussakin kokouksessa. Säälittävää on katsella valtakunnallista eduskuntaa, kun salin suurin ja suulain mies ei ole kenenkään kaveri. Nyt valtuustoon valittavien henkilöiden keskeiset välit on pidettävä asiallisina. On asioita jotka riitelevät, eivät ihmiset. Tämä on syytä muistaa. Valtuustosta poistuu erittäin paljon suurta tietämystä, kun Iivo Polvi jättää paikkansa. Hänen puheenvuorollaan on koko sali hiljaa. Ei se johdu siitä, että hänellä on matala ääni vaan siitä, että mies on kuntatalouden asiantuntija. Samoin Seppo Kääriäisen lähtö on menetys. Kolmas henkilö, jolla on ollut valtuustossa suuri vaikutus, on Pertti Pitkänen. Siinä mitalikolmikko vaikka kaikki muutkin valtuutetut ovat laulun arvoisia.

ehdokas (vas.)

Kommentoi