Iisalmen Sanomat julkaisi 2.4.2020, s. 15, (Jouni Tanskanen ja Matti Kervinen) Suomen riistakeskuksen laatiman uusimman vuositilaston hirvieläinten aiheuttamista vahingoista. Tilaston kertomaan on mahdotonta suhtautua vakavasti. Pikemminkin on vaikea päättää, pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Esimerkiksi Pohjois-Savon osalta vahinkojen määräksi oli arvioitu runsaat 17 000 euroa! Voimme kertoa, että jo meidän kahden, muutamia pienmetsälöitä omistavan metsänomistajan kärsimät hirvivahingot ovat parinkymmenen vuoden ajalta kolminkertaiset tuohon maakunnan lukemaan verrattuna.
Hirvikannan säätelyssä metsänomistajien sanan pitäisi kuulua. Nykysysteemissä maakunnallisessa riistaneuvostossa metsästäjien edustajat pystyvät päättämään asioista yksinkertaisella enemmistöllä, mikä on yksityisen omaisuudensuojan kannalta täysin kestämätöntä. Outoa on myös se, miten hiljaa metsänomistajien edunvalvojina toimivat metsänhoitoyhdistykset ovat asiassa olleet, samoin metsäneuvontaa tekevä Suomen metsäkeskus. Sillä on sentään riistaneuvostoissa pysyvä edustus.
Talvehtiva hirvieläinkanta on etenkin paikallisesti ollut aivan liian suuri. Nykyisen kannan pudottaminen kolmasosaan vähentäisi hirvien aiheuttamat tuhot murto-osaan. Ikääntyvälle metsästäjäkunnalle jo tuollaisen kannan hallittu ylläpitäminen voisi olla riittävä syksyinen savotta. Nyt hirviä ja eteläisemmillä alueilla myös peuroja on aivan liikaa.
Todelliset taloudelliset ja inhimilliset hirvivahingot pimittävä tilastoharha on useamman tekijän summa. Suurin osa metsänomistajista jättää kokemansa hirvituhot ilmoittamatta. Osa heistä ei metsistään vieraantuneena, saati muualla asuvana, ole niitä näkemässä tai eivät muuten tiedä niiden olemassaoloa. Iso osa ei käytä korvausoikeuksiaan siksi, että korvauksia on hankalaa hakea ja niiden saaminen on epävarmaa. Myös hirvivahinkolakiin on jäänyt puutteita. Esimerkiksi allekirjoittaneiden metsissä hirvet ovat aiheuttaneet tuhansien viljeltyjen kuusten tuhoutumisen vuodesta toiseen jatkuneen syönnin seurauksena. Näitä yleensä pelkästään kuusen latvakasvaimeen tai kuoreen syntyneitä vaurioita ei korvata.
Hirvieläimet ovat suurin metsätuhojen aiheuttaja Suomessa. Julkisuudessa yleisimmin isoimmat vahingot esitetään juurikäävän aiheuttamiksi, suurusluokaltaan 50 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on valtava summa sekin. Luonnonvarakeskuksen johtavan tutkijan, MMT Kari T. Korhosen luotsaama valtakunnan metsien inventointi kiistatta osoittaa, että merkittäviä hirvituhoja esiintyy yli 550 000 hehtaarilla! Tuhoista valtaosa on mäntyvaltaisissa taimikoissa; viljellyistä rauduskoivikoista hirvet ovat tuhonneet ison osan kokonaan.
Huomattava osa tuhoalasta ei koskaan tuota puuta läheskään täysimääräisesti, eritoten sahauskelpoisen tukin saanto voi romahtaa olemattomiin. Pahimmissa tapauksissa rungot kelpaavat ainoastaan polttokäyttöön. Toinen merkittävä, ylisuuren hirvikannan aiheuttama vahinko metsätaloudelle on metsiemme yletön kuusettuminen. Nämä sekundääriset hirvivahingot jäävät tilastonikkareilta tyystin nenän varjoon; osin tahallaan, osin tietämättömyyttään.
Suomessa on viimeisimmän parinkymmenen vuoden aikana istutettu valtavat määrät kuusta hirvien pelossa liian heikkoravinteisille maapohjille. Sellaisille, joilla mänty olisi biologisesti ja taloudellisen tuoton kannalta pääpuulajina paras. Koivun järkevän viljelyn ylisuuri hirvikanta on estänyt kokonaan. Tämä kaikki on poissa myös luonnon monimuotoisuudesta.
Hirvieläinten aiheuttamat suorat ja epäsuorat vahingot – puustolle, liikenteelle, pelloille ja luonnon monimuotoisuudelle – ovat siis vielä suuremmat kuin ne juurikäävän aiheuttamat, arvioilta 50 miljoonan vuosittaiset vahingot. Tätä tosiasiaa on vaikeaa muuksi muuttaa edes viranomaisten laatimilla ja lehdissä julkaisemillaan harhaanjohtavilla tilastoilla.