Unto Eskelisen Vapaa sana: Miehen korvikkeet – Enää ei palvelustyttö saisi palkata juoksupoikaa eikä juoksupoika palvelustyttöä

Unto Eskelinen

Kieli muuttuu paitsi omia aikojaan myös yhteiskunnan paineesta. Asioiden vakiintuneista nimistä tulee maailman muuttuessa epäkorrekteja. Ajankohtainen esimerkki korjausvelasta ovat sukupuolittuneet tehtävänimet. Enää ei palvelustyttö saisi palkata juoksupoikaa eikä juoksupoika palvelustyttöä.

Tyttöjä ja poikia hiertävämpi ongelma on mies. Mies-loppuisia titteleitä ja kansalaisrooleja on viljalti. Varmaan siksi, että tituleeratut ovat alkuaikoina tavanneet olla miehiä.

Mutta on toinenkin syy. Mies ei merkitse vain lajimme aikuista urosta vaan myös ketä tahansa. Kenellekään ei ole epäselvää, että jokamiehenoikeudet koskevat kaikkia.

Miehen tuplamerkitys löytyy monista kielistä. Englannin man on alkujaan tarkoittanut ihmistä. Se merkitys sanalla on vieläkin monissa yhdyssanoissa kuten nainen (woman) tai ihmiskunta (mankind). Ruotsissa on oikein man-passiivi, jossa man voi olla kuka vaan.

Niinkin voi käydä, että miehen sukupuoleen viittaava merkitys haihtuu pois. Lyhyillä yhdyssanoilla on taipumus ajan mittaan sulaa kokoon niin, että sanan osien itsenäinen merkitys häviää. Sellaisia sanoja kuin vuorokausi tai Iisalmi ei enää mielletä yhdyssanoiksi, vaikka ne pohjimmiltaan sitä ovat. Samanlaisena sulaumana voi jo pitää esimiestä. Sen osien ainoat omat merkitykset ovat kolme ja neljä kirjainta. Luottamusmies on jo sitten eri asia.

Niinpä. Sanojen merkitykset ovat moninaisia ja muuttuvia. Kieleltä ei saa selvää vastausta siihen, milloin miehestä pitäisi luopua. Ja vaikka se selviäisikin, on vielä ratkaistava, mihin mies on mahdollista vaihtaa. Mihin sitten?

Miehen tuplamerkitys löytyy monista kielistä.

Ihminen ei käy.

Oman lajimme nimi on kyllä nykyisessä kirjakielessä sukupuolineutraali, mutta merkityshistoria ei sitä ole. Vanhasta kirjasuomesta ja murteista löytyy paljon ilmaisuja, joissa ihmisellä tarkoitetaan naista tai vaimoa. Naismerkitys on vanha ja ylittää kielirajat. Lähisukukielistä karjalan imehnine ja vepsän inehmoi ovat naisia. Puhuminen ammatti-ihmisistä olisi sukupuolisesti vihjailevaa.

Henkilö ei varsinkaan käy.

Henkilö on sekin neutraali, mutta sanana typerä. Wolmari Kilpinen sepitti henkilön vuonna 1857 johdokseksi henki-sanasta. Kilpinen oli itsekin sanaan tyytymätön, piti sitä sävyltään pilkkaavana. Henkilön rumuutta voi makustella vertailulla. Kodin henki, ikivanhojen sanojen liitto, on sointuva ja kaunis ilmaus. Entäpä sama myöhemmin keksityillä lo/lö-johdoksilla: Kotilon henkilö? Kuulostaa niljakkaalta.

On kolmaskin vaihtoehto.

Palataan siihen, mistä Kilpinen lähti, henkeen. Henki on ikivanha omaperäinen sana, jota jo Agricola käytti. Muiden merkitystensä ohella henki on aina tarkoittanut ihmisyksilöä. Virallisestikin. Kun kansalaisista on pidetty lukua, sen on tehnyt henkikirjoittaja. Koronarajoituksissa määrätään, montako henkeä saa olla koolla. Auto on rekisteröity viidelle hengelle.

Otetaan henki!

Kirjoittaja on aprikointia harrastava kesäiisalmelainen.

Kommentoi