Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anni Niemisen Vapaa sana Se rakkaus syttyi tutulla pysäkillä - ja osoitus siitä, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on erityisen hyvää

Se tuoksu: paperin, päällystettyjen kansien ja moottorin sammumisen jälkeen ilmassa leijailevan pakokaasupöllähdyksen kiihdyttävä ominaishaju.

Nuo kaikki avaamista, selailua ja lukemista odottavat ihanat kirjat.

Koko maailma saapuneena luokse, hyllyillä siisteissä riveissä.

Kirjastoauto on yksi varhaisista rakkauksistani. Olin kaukaisella kylällä asuva maalaislapsi 1980-luvun alussa, ja se tarkoitti sitä, että oman koulun lisäksi tiedon valtatie oli kovin kapea.

Kirjastoauto oli kuitenkin luottoystävä, jota odotettiin tutulla pysäkillä hartaasti.

Lainattiin sylillinen ja suurin piirtein kaikki tuli myös luetuksi heti seuraavaan kirjastoautopäivään mennessä.

Pikkusiskon ensimmäinen itse lainaama teos oli Priscilla Presleyn kirja Elvis ja minä.

Kesälomalla maatilalla tehtiin siskojen kanssa melkein koko ajan töitä, mutta siitä ei ikinä tarvinnut edes keskustella, päästäisiinkö heinäpellolta ajoissa kirjoja lainaamaan. Tietenkin päästiin.

Vapaus lukea oli suuri vapaus, ja se johti joskus erikoisiinkin valintoihin. Varhain lukemaan oppineen pikkusiskon ensimmäinen itse lainaama ja läpi kahlaama teos oli Priscilla Presleyn kirja "Elvis ja minä".

Muistaa sen kuulemma yhä oikein hyvin. Oli epäilemättä avartava elämys siinä iässä.

Välillä kaupunkien keskustoissa asuessa kirjastoautolla ei ollut niinkään merkitystä. Voimallisesti se palasi osaksi elämää, kun syntyi päätös tulla kotiseudulle takaisin.

Saa olla hyvin iloinen siitä, että ehdimme vielä omien lasten kanssa kokea yhdessä kirjastoauton odottelun pysäkillä ja sylillisten lainaamisen.

Ja sen tuoksun.

Ja kirjastoautonkuljettajan ystävällisyyden ja välittämisen pienistä lukijoista.

Kiuruvedellä on nyt heitetty hyvästejä kirjastoautolle. Sinivalkoinen Kiurukas matkasi viimeisinä aikoinaan kouluille, ja kuljettamisen kaupunki hankki ostopalveluna.

Jonkinlaisena yhteisenä ymmärryksenä taitaa olla, ettei autoon ja palveluun ole enää varaa. Haikeutta ja kiitollisuutta menneistä vuosista ja kirjastoautosta huolehtineista ihmisistä se ei vähennä.

Mielestäni kirjastoautot olivat (ja joillakin paikkakunnilla yhä ovat) omalla tavallaan osoitus siitä, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on erityisen hyvää. Yritetään ottaa mukaan, tarjota mahdollisuus.

Vaikka lapsen koti oli kaukana, kirjat – mahdollisuuksien avaimet – tuotiin hänen luokseen.

Nyt täytyy huolehtia siitä, että kirjastoon edelleen pääsisivät hekin, joilla on pitkä matka tai muita esteitä.

Kiuruveden kirjasto on aarre, jo paikkanakin sydämellisen hieno ja sisällöltään varsinainen taikamaailma.

Sitä pyöritetään huomattavan pienellä porukalla mutta ammattitaitoisesti ja viimeisen päälle hyvin.

Kirjastojen aika ei ole koskaan ohi.

Kiurukkaalla on edessään Kiuruvedellä vielä viimeinen tehtävä, kun se matkaa toukokuun lopussa kylillä ennakkoäänestyspaikkana. Mikä olisikaan sopivampi sinetti sen tarinalle kuin palvella ylväänä demokratian airuena.

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien toimittaja.