Pääkirjoitus: Turpeen hallitsematon alasajo sysää yrittäjiä velkaloukkuun ja romuttaa Suomen huoltovarmuutta

Turvetuottajat järjestävät rekkamarssin vappuaattona. Timo Mustalampi
Kari Angeria

Kari Angeria

Meneillään oleva turpeen alasajo koettelee turveyrittäjiä ankarasti. Elinkeino murenee alta. Turveyrittäminen on konevaltainen ala ja monella yrittäjällä on niskassaan suuret velat koneinvestoinneista, joita normaalissakin markkinatilanteessa maksetaan vuosikausia. Osalla yrittäjistä puhutaan jopa miljoonan veloista.

Julkisuudessa on puhuttu turveyrittäjien tukemisesta. Julkisen keskustelun perusteella tuet eivät tule olemaan riittäviä. Esimerkiksi vihreät ovat esittäneet koulutus- ja investoinitukia. Ne eivät lohduta yrittäjää, jolla on valtavat summat rahaa kiinni kalustossa, joka on kohta tarpeeton. Jos valtio omilla toimillaan romuttaa jonkin toimialan edellytykset, sen täytyy kompensoida ratkaisut yrittäjille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio ottaa esimerkiksi yrittäjien velkoja maksettaviksi tietyin ehdoin. Ilman tällaisia toimia edessä voi olla turvealalla surullisia ihmiskohtaloita ja elinikäisiä velkoloukkuja.

Huoltovarmuuskeskuskin on herännyt turpeen nopeaan alasajoon. Se julkaisi tiedotteen (31.3.2021), jonka mukaan turvetuotannon alasajo tapahtuu liian nopeasta ja hallitsemattomasti. Polttoturpeella on ollut elintärkeä rooli energiahuoltovarmuudessa. Se on ainoa kotimainen polttoaine, jota voidaan varastoida merkittäviä määriä hätätilanteen varalle.

Energiasektorin lisäksi turvetuotannon alasajolla on vaikutuksia kasvu- ja kuiviketurpeen kotimaiseen tuotantoon, joka loppuu kun energiaturpeen tuotanto ajetaan alas. Kasvu- ja kuiviketurvetta käytetään kotieläintaloudessa ja kasvihuonetuotannossa eikä sille ole korvaavaa tuotetta.

Maailmalla kasvuturpeenkäyttö on kovassa kasvussa. Suomessa sen tuotantoa ajetaan alas, ja sen tuotanto käytännössä loppuu kannattamattomana yhtä aikaa polttoturpeen kanssa.

Kommentoi