Mielipide: Mummon ja ukin kaupunkireissu Iisalmeen – Heti tuli myyjä paikalle, joten homma hoitui nopeasti

Tyynyn ostamisen lisäksi mukaan lähti myös matto ja pari pyyhettä. Kuvituskuva Riitta Kumpulainen

Matti Haatainen.

Päätimme mummon kanssa lähteä kaupunkiin ostamaan autoon öljyä ja suodattimen siihen. Ensin tulimme Iisalmen Autoalalle. No siellä olikin vähän ruuhkaa, joten päätin käväistä vastapuolen kirpparilla katselemassa löytyisikö jotain mielenkiintoista. Etsimme myyjän kanssa lehtiä, mutta ei löytynyt mieleistä. Kuitenkin täytyy kehua myyjän aktiivisuutta, joten kirpparille palvelusta 10 pistettä. Sitten se varsinainen asia eli Autoalalle öljyn hakuun. Heti tuli myyjä paikalle, joten homma hoitui nopeasti ja taas 10 pistettä.

Ajoimme kaupunkiin ja poikkesimme Jyskiin. Olisiko siellä tarjota kunnon tyynyjä? Vastaan tuli niin aurinkoinen myyjä, että veipä melkein sanattomaksi. Hän läksi esittelemään eri vaihtoehtoja. Löytyhän se sopiva vaihtoehto ja jäimme toviksi katselemaan löytyisikö jotain muuta mielenkiintoista. No löytyihän sieltä matto, mutta lisätietoa tarvittaisiin. Näin toisen myyjän ja en kerjennyt kun käteni nostamaan, kun hän oli jo paikalla. Vielä yksi kierros Jyskin liikkeessä toi pari pyyhettä, joten yksi tyyny poiki vähän bonuksia kaupan myyjille. 10+.

Matkamme jatkui Lidliin. Sieltä saadaan edullisia jauhoja, kun meillä leivotaan ja onhan se omin kätösin tehty rieska hyvää. Sieltä selvittiin nopeasti ja seuraava kohde olikin Prisma. Sieltä pitäisi löytää riisikeitin miniälle. Sanotaan, että ei kysyvä eksy. Joten kun oli vähän hiljaisempi hetki kassatytöllä, kun kysyttiin neuvoa, niin hän laittoi lapun kassalle ja lähti meille oppaaksi mistä löytyisi kyseinen tuote. Emme olisi löytäneet tuotetta ilman häntä, koska kyseinen tuote on sähkökäyttöinen. Joten iso kiitos tälle myyjälle 10+.

Kaupunkireissu meni yli odotusten. Kyllä Iisalmeen tulee useammin asiaa, kun palvelu on näin hyvää.

PS. Ei aina pidä jonniin joutavasta marmattaa. Löytyy niitä hyviäkin hetkiä. Hyvää kesän alkua!

Kyllä Iisalmeen tulee useammin asiaa, kun palvelu on näin hyvää.

Kommentoi