Mielipide: Oppia voisi ottaa ekopajun historiasta – Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta monipuolisen tuotepaletin

Aspiriini, musta ruuti, nahan parkitus ja riistatalouden perinnetieto opettavat, mitä kaikkea biotalous, ja pelkkä paju, voi luonnosta hyödyntää. Anu Kiljunen

Veli Pohjonen

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava pajumme on ollut ekotalouden ehdokaskasvi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Eniten olemme puhuneet voimaloille nopeasti tuotettavasta peltohakkeesta. Pajun historiasta löytyy kuitenkin monipuolisempia esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren nahkatehtaalle.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta pajusta. Pajun ydinpuun rakenne on taas korostunut, kun biotalous etsii puulajeja joista saadaan huokoista biohiiltä kaupunkien jätevesien ja hulevesien puhdistukseen.

Riistapeltojaan kasvattavat tietävät, että eläimet hamuavat pajun kuorta ja latvuksia rehuksi kesän kynnyksellä, talvella syömänsä yksipuolisen ravinnon jälkeen. Kyseessä on jokin vajaasti tunnettu pajun kuoren lääkeaine. Hirvet ja Lapissa myös porot haluavat syödä sitä ennen kuin siirtyvät uuden kasvukauden heiniin ja varpuihin. Yliopistoissa näitä aineksia on tutkittu jo parikymmentä vuotta.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy juuri lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine salisyylihappo löytyi pian. Se kävi kiniiniä korvaavaksi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata salisyylihappoa hieman. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa. Sen jälkeen on tiedetty, että päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Nykyään aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, musta ruuti, nahan parkitus ja riistatalouden perinnetieto opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Esimerkiksi aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit keksivät jo 1900-luvun alussa, että laboratoriossa asetyylisalisyylihapon voi valmistaa halvemmalla kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta niin monipuolisen tuotepaletin, että ilmastolle haitallinen fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta. Tässä paletissa ekopajulla on edelleen mahdollisuuksia.

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa, Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa

Kommentoi