Mielipide: Tule mukaan taloyhtiön hallitukseen! – Asunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet ovat suurin kotitalouksien varallisuuserä

Kiinteä omaisuus tarvitsee huolenpitoa. Tiina Tynkkynen-Hieta

Piia Moilanen

Taloyhtiön hallituksen jäsenten valinta yhtiökokouksessa on liiankin usein suuren työn takana. Ehdokkaita kun ei ole monesti äänestettäväksi asti. Asunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet ovat edelleen suurin kotitalouksien varallisuuserä, joten omaisuuden hyvä hoito tulisi olla osaavissa käsissä. Sivusta katsominen ei todennäköisesti ole paras tapa hoitaa suurella työllä koottua varallisuutta. Hallituksen jäsenenä tai peräti puheenjohtajana olet ytimessä, kun taloyhtiön asioista päätetään. Saat olla mukana kehittämässä yhtiötä ja myötävaikuttamassa taloyhtiön avoimeen ja kannustavaan ilmapiiriin. Kaikki kiinteä omaisuus tarvitsee huolenpitoa. Tähän vaikutetaan oikea-aikaisilla kunnossapitotoimenpiteillä sekä jopa kymmenen vuoden päähän tehdyllä perusparannussuunnitelmalla. Nämä päätökset ovat hallituksen valmistelemia ja yhtiökokouksen päättämiä. Lähde mukaan, vaikka et kokisi juuri nyt omaavasi kaikkia tietoja ja taitoja – apua on saatavilla!

toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Itä-Suomi

Omaisuuden hyvä hoito tulisi olla osaavissa käsissä.

Kommentoi