Mielipide: AstraZenecalla alle 40 epäiltyä veritulppaa 17 miljoonalla ihmisellä – Keskimäärin tuolla joukolla on 17000–34000 veritulppaa

Kohu AstraZenecan rokotteesta on liioiteltu. Anneli Tuominen-Halomo

Arttu Pöyhönen

Koronapandemia on ollut nyt arkipäivää yli vuoden ajan. Viime aikoina on uutisoitu etenkin voimakkaasta nuorten ahdistuksesta, mikä on seurausta sosiaalisesta eristäytymisestä. Valoa on kevään myötä tullut rokotteiden myötä. Tuoreesti media on kuitenkin uutisoinut kohuotsikoin muun muassa AstraZenecan rokotteen haitoista: ”Veritulppia todettu, useat Euroopan maat keskeyttäneet rokottamisen”.

Painottaisin median vastuuta ja roolia edellä mainitun ahdistuksen synnyttämisessä. Yleisen hyvän vuoksi olisi hyvä avata lukuja ja riskejä hivenen enemmän kuin välttävällä apukoulumatematiikalla. Pelkkä ”muutkin maat tekee niin” ei riitä uutiseksi huomioiden rokotteen potentiaaliset hyödyt.

Syvään laskimotukokseen sairastuu vuosittain 1–2 henkilöä tuhannesta (Käypä hoito 2017). AstraZenecan rokotteella on tähän mennessä rokotettu 17 miljoonaa ihmistä ja epäilyjä veritulppia tuon aiheuttamana on raportoitu alle 40 kappaletta (Mediuutiset 16.3.2021). Jos edellä mainitusta ilmaantuvuudesta lasketaan 17 miljoonan ihmisen keskuudessa keskimäärin esiintyvät veritulpat, on lukumäärä 17000–34000 kappaletta. Vaikka nuo 40 tukosta olisivat aiheutuneet rokotteesta, mikä on täysin epävarmaa, on riskin lisääntyminen 1,6 promillea. Ottaen huomioon rokotteesta saatavat inhimilliset ja taloudelliset hyödyt, toivoisin tiedotusvälineiltä järjellisempää ja kannustavampaa uutisointia tässä epävarmuutta huokuvassa ajassa tämän yhteisen haasteen voittamiseksi.

lääkäri, eMBA, kuntavaaliehdokas (kok.), Iisalmi

Pelkkä ”muutkin maat tekee niin” ei riitä uutiseksi huomioiden rokotteen potentiaaliset hyödyt.

Kommentoi