Mielipide: Tämän hetken yleisurheilun nousu tulee hieman yllättäen – Nyt yleisurheiluvalmennuksessa panostetaan isoihin kaupunkikeskuksiin

Lotta Kemppinen voitti naisten 60 metriä Yleisurheilun SM-hallikilpailussa. Tiina Mutila

Jukka Kääriäinen

Halliyleisurheilun EM-kisoissa Puolassa Suomi saavutti kolme mitalia ja neljä pistesijaa.

Lotta Kemppinen hopeaa 60 metrillä, Ella Junnila pronssia korkeudessa ja Kristian Pulli pronssia pituudessa. Nooralotta Neziri oli neljäs 60 metrin aidoissa. Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen hyvät pistesijat 3-loikassa ja Wilma Murto seipäässä.

Hallimenestyksessä on hieman samoja piirteitä kuin 1970-luvun EM-hallikisoissa oli. Suomella oli poikkeuksellisen hyvä menestys yleisurheilussa niin ulkona kuin hallissa.

Silloinkin oli nuoria lahjakkaita kykyjä ja menestystä täydensi laaja kokeneiden urheilijoiden kaarti. Arto Bryggare, Ari Paunonen, Antti Rajamäki ja monet muut nuoret, kokeneiden urheilijoiden rinnalla nostivat Suomen kohti Euroopan kärkeä. Kokeneista esimerkiksi Riitta Salin, Pirjo Häggman, Mona-Lisa Pursiainen menestyivät pikajuoksuissa, Antti Kalliomäki oli moninkertainen arvokisamitalisti seipäässä ja Hannu Siitonen keihäässä. Pekka Päivärinta oli kestävyysmatkoilla Euroopan eliittiä hallikisoissa.

Suomen maajoukkue oli hyvä kokonaisuus nuoria menestyjiä ja toisaalta tukena oli kokeneita olympia ja EM-mitalisteja. Silloin oli hyviä esikuvia. Tässä 2020-luvun tilanteessa tarvitaan myös laajan nuorten menestyjien rinnalle esikuvia kuten Topi Raitanen, Kristiina Mäkelä, Aaron Kangas, Antti Ruuskanen ja niin edelleen.

Tämän hetken yleisurheilun nousu tulee hieman yllättäen. Suomella on jo vuosia ollut varsin laaja ja hyvä menestys joukkuelajeissa kansainvälisesti. 1970-luvulla emme olleet vielä valloittaneet maailmaa joukkuelajeissa kuten nyt. Tämä osoittaa sen, että Suomi voi menestyä niin yksilö- ja joukkuelajeissa yhtä aikaa.

Nyt yleisurheiluvalmennuksessa panostetaan isoihin kaupunkikeskuksiin. Jyväskylään, Tampereelle, Joensuuhun, Turkuun, pääkaupunkiseudulle on keskitetty valmennuskeskukset. Oulu on edelleen vahva. Helsingin seurojen nouseminen yhteisenä rintamana pienoisen laskuvaiheen jälkeen auttaa koko maan yleisurheilun nousua. Niin kuin 1970- luvulla myös pienten seurojen merkitys oli suuri, suurempi kuin nyt. Edelleen nyt pienistä seuroista nousee mitaliurheilijoita.

Seuratyö ja toiminta talkooperiaatteella on tämän päivän isoja kysymyksiä. Lasten yleisurheilukoulut ja talvilajeissa hiihtokoulut ovat myös hyvin suosittuja koko perheen harrastuksia ja siellä vetäjät ohjaavat myös lajin pariin.

Iisalmi

Kommentoi