Jorma Tikkasen Vapaa sana: Olisin hiihtomittelöissä mieluummin heittäytynyt kiljuen kanveesiin pronssi-Kristana kuin laahautunut joukon jatkona, maansa myyneenä Jonina kohti miehisten pettymysten mustaa aukkoa

Jorma Tikkanen

Jorma Tikkanen

Että haluaisinko mukaan naisporukoihin? Ilman muuta ja useinkin.

Viimeisimmäksi olisin hiihtomittelöissä mieluummin heittäytynyt kiljuen kanveesiin pronssi-Kristana kuin laahautunut joukon jatkona, maansa myyneenä Jonina kohti miehisten pettymysten mustaa aukkoa.

Mutta ehkä se muu mitalinaisten iloittelu koreine kynsilakkoineen ja pinkkisauvoineen olisi tuntunut hiukan oudolta tällaisesta vanhan liiton jäärästä.

Kaksi kertaa olen naisellisempia tunnusmerkkejä itseeni sallinut laitettavan, eivätkä kokemukset rohkaisseet jatkuvampaan, tai peräti päivittäiseen käyttöön.

70-luvulla suora, rasvainen tukka roikkui sen ajan muodin mukaisesti olkapäillä. Siskot halusivat hiuskuontalon näyttävän edes hiukan somemmalta ja saivat lopulta luvan laittaa papiljotit päähän.

Tehtiin mini vogue. Ponnahtaisin välittömästi kovaan seuraan: oltaisiin vogue-kamuja Pekka Vennamon, Lasse Lehtisen ja Sakari Lindforsin kanssa. Nykyään kai sitä oltais facebook- ja instagramkavereita ja peukutettais niin maan perusteellisesti hiuskikkaroille.

Kynsilakkakokeiluni sai taannoin tylyn vastaanoton.

Mutta silloin ei peukututtanut yhtään. Yön papiljottien kanssa tuskailin, aamulla katsoin peiliin ja pesin silmät kauheudesta sumeina kiharat suoriksi.

Mieluummin rujo rasvaletti kuin soma sipsuttelija.

Kynsilakkakokeiluni sai taannoin tylyn vastaanoton.

Päähäni vain pälkähti pyytää kynsiini punaista väriä, kun tuttavanainen sellaista omiinsa pensselöi.

Tultiin sitten kyläreissulle sukulaisiin. Lankomiehen kynsikommentit sisälsivät aitoa järkytystä, kauhistusta ja jyrkän, voimasanoin höystetyn tuomion.

Ja sattuipa samaan kahvipöytään myös anoppi. Lankomiehen järkytys ja kauhistus ainakin tuplana, kirosanoja ehkä sentään vähemmän.

Ymmärsin, ettei minulla ainakaan vaimon suvun mielestä olisi tulevaisuutta Michael Monroen kynsilakka- ja silmämeikkikaverina, eikä -peukuttajana.

Eihän mies rintaliivikaupassa ymmärtääkseni harvinaisuus ole, mutta rintaliivien valitsijana on.

Tuttavamiehellä on sen verran vankka näkemys vaimonsa liivimallista, että hän ei pelkästään suositellut vaan päätti, miltä kannattelupukimien pitää näyttää.

Kauppaan samalla aikaa sattunut toinen mies kuului hyllyjen takaa hiukkasen hämillään vilkuilleen, kun tuttavavaimo pistäytyi pukukopista lukuisia liivejä miehelleen esittelemään.

Eivät sukupuolirajat enää hirmuisesti pidättele, jos nainen haluaa miesten konjakkiklubiin tai mies naisten valkkarikerhoon liittyä.

Meno vain kuuluu useimmassa kerhossa muuttuneen jo ennen koronaa kovin kesyksi. Tullaan autolla, puidaan asiat ja pyyhälletään kotiin.

Toisin oli ennen. Silloin varsinkin miesten klubeissa tavattiin harrastaa hyväntekeväisyyden jaloa aatetta pitemmän kaavan mukaan.

Erään yläsavolaisen klubin kokous kuului taannoin venähtäneen perjantai-illasta maanantaipäivään.

Ei annettu hyväntekeväisyyskokouksen keskeytyä edes tyypilliseen maaseutuyhteisön työvelvoitteeseen.

Kävivät klubiveljet välillä lypsämässä maitotilajäsenensä lehmät ja jatkoivat hyväntekeväisyyden ideointia paikallisessa ravitsemusliikkeessä.

Kirjoittaja on (liian) pitkän linjan lehtimies.

Kommentoi