Mielipide: Alueellamme on eniten nuorten mielenterveysongelmia koko maassa – Iisalmi on tehnyt hyviä ratkaisuja nuorison eduksi, mutta paljon on vielä tehtävänä

Suomeen salakuljetettuja huumeita. Poliisi

Sanna Kauppinen

Alueellamme on eniten nuorten mielenterveysongelmia koko maassa. Lisäksi nuorten päihteidenkäyttö on lisääntynyt ja kovien huumeiden osuus päihteistä on kasvanut.

Ahdistusta tuovat nuorten elämään nyt myös koronan tuomat muutokset, esimerkiksi yhteisten kokemusten puute. Yksinäisyys on lisääntynyt etäopiskelun myötä, se on vaikuttanut nuorten arkirytmiin. Lisäksi joukkueharrastuksia on tauotettu ja osallistuminen on voinut sairastumisen pelossa vähentyä.

Ilokseni voin todeta Iisalmen jo tehneen hyviä ratkaisuja nuorison eduksi.

Meillä on panostettu harrastustoimintaan, nuorten kokoontumispaikka Luukku aloitti toimintansa aivan keskustassa ja moniammatillinen Ankkuritoiminta on päässyt hyvään vauhtiin. Ankkuritoiminnalla tarkoitetaan moniammatillista yhteistyötä, joka kohdistuu lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävänä. Tällä hetkellä Ylä-Savon SOTE Kuntayhtymässä ei ole nuorille psykiatrista lääkäriä. Diagnoosin viivästyessä myös esimerkiksi terapia- ja oppimisentuen palvelut viivästyvät. Tämä voi johtaa syrjäytymiseen ja mielenterveysongelmien pahentumiseen. Nuoret kaipaavat iltakokoontumistiloja ja kahvilatoimintaa. Nuorten iltakokoontumistilat toisivat yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päihteettömät tilat eivät toisi mukanaan painetta huumekokeiluihin; pakko kai se on, kun muutkin kokeilee.

Kuten ongelmat yleensäkin, ovat nuorten mielenterveysongelmat hyvin moninaisia. Aikuisina voimme jokainen auttaa pienillä teoilla. Kysy nuorelta, kuinka voit. Estä kiusaaminen ja puutu siihen. Ole itse esimerkkinä. Ja jätä kännykkä hetkeksi ja ole aidosti läsnä nuorellesi.

Kaupunginvaltuutettu, hyvinvointijaoston puheenjohtaja, (sd.), Iisalmi

Kommentoi