Mielipide: Nyt loppuu syyllistäminen ja syyllisten etsiminen – Tarvitsemme aitoa yhteyttä, jossa ihminen kohtaa toisen ihmisenä

”Pahaa” vihan tunnetta on vaikea vastaanottaa, mutta kaikkien tunteiden kohtaamiseen tarvitaan empatiaa. Katja Kaikkonen

Annireeta Laitinen Päivi Hiltunen

”On olemassa pahoja tunteita.”, ”Viha ja kiukku on ainakin pahoja tunteita.” Nämä ovat lasten suusta kuultua.

”Nyt hiljaa, täällä et huuda.”

”Nyt menet omaan huoneeseen rauhoittumaan.”

”Ei saa kiukutella.” Nämä puolestaan eivät ole vaan yhden aikuisen suusta kuultua, itsekin äitinä olemme näihin lauseisiin syyllistyneet. Onneksi ilman syyllisyyttä ei tapahdu muutosta ja sillä elämän mittaisella matkalla tässä ollaan.

Mitäs jos vaan seuraavan kerran pysähdyt, istahdat ja annat tuon ”pahan” vihan tunteen vilahtaa ulos kehosta, omasta, lapsen tai nuoren kehosta? Nyt loppuu syyllistäminen ja syyllisten etsiminen, sen sijaan tulisi miettiä miten voimme tässä hetkessä tukea lapsia ja nuoria, huoltajia sekä kaikkia kasvatusalan ammattilaisia tukien heidän mielen hyvinvointia ja ennaltaehkäistä suurempia mielenterveysongelmia.

Tunnetaitojen harjoitteleminen sekä niiden omaksuminen tulisi olla luontainen, pysyvä ja pitkäjänteinen osa varhaiskasvatus- ja koulupäivää. Sen lisäksi, että tunnetaitojen harjoittelun tulisi olla osa jokaisen lapsen tai nuoren päivää, niihin perehtyminen tulisi myös olla jokaisen vanhemman sekä lasten kanssa tekemisissä olevan aikuisen velvollisuus.

Miksi tuo ”paha” vihan tunne on sitten niin vaikea vastaanottaa? Mistä muodostuu lapselle näkemys pahoista ja hyvistä tunteista? Vihan tunne on epämiellyttävä ja meille aikuisille lapsen vihan tunne voi olla jopa sietämätön vastaanottaa. Siitä syystä meidän aikuisten on tehtävä matkaa ensin omaan itseen, lapsuuteen. Olenko itse saanut tuntea vihaa, miten minuun ollaan suhtauduttu, kun olen ollut surullinen, vihainen tai pettynyt?

Mitä näiden kaikkien tunteiden kohtaamiseen sitten tarvitaan, vastaus on empatiaa. Empatia ei ole synnynnäinen taito, vaan opetellaan päivittäin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Empatiaa ei opita tekstailemalla, peukuttamalla tai tykkäämällä sormella hipaisten ruutua. Entistä enemmän lapset ja nuoret sekä me aikuiset tarvitsemme yhteyttä toisiin. Nimenomaan aitoa yhteyttä, jossa ihminen kohtaa toisen ihmisenä. Nämä pienet arjen kohtaamiset, tapahtuivatpa ne missä vaan, voivat olla elämän kantava voima ja tekevät elämästä merkityksellistä. Onnellinen elämä on harha kuten myös sen ikuinen tavoittelu. Sen sijaan tulisi keskittyä etsimään elämän merkitystä hetkistä, niistä pienistä, arjen keskellä leijailevista kultahippusista, joita voit nähdä vain silloin kun maltat pysähtyä ja haluat nähdä hyvän ympärilläsi.

Kiitä ja kehu lasta tai nuorta kiukusta, jonka hän ilmaisee satuttamatta itseään tai muita, mutta älä koskaan palkitse tunteen tukahduttamisesta. Avain tunteiden sosiaalisesti hyväksyttävään ilmaisuun on näiden taitojen harjoittelu. Todettakoon, että vaakakupissa samalla tasolla tulee olla miellyttävät sekä epämiellyttävät tunteet, jotka kaikki ovat meille tuiki tarpeellisia ja joilla jokaisella on joku tarkoitus. Nämä arjen kultahippuset hohtavat myös vihan tunnetta, kiukkua ja kapinaa. Näitä kultahippuja tarkkailemalla voit oppia näkemään epämiellyttäviltä tuntuvien tunteiden arvon ja merkityksen. Mitä tarpeita vihan alle kätkeytyykään? Silloin kun lapsi tai nuori meitä eniten haastaa, hakee hän yhteyttä aikuiseen. Voitko sinä olla se turvallinen aikuinen, jota vastaan on lupa kokeilla rajojaan ja kapinoida ilman että lapsi tai nuori joutuu nöyrtymään tai tuntemaan häpeää omista tunteistaan?

Mikä ihaninta, tällä matkalla et koskaan voi olla valmis. Et myöskään koskaan lakkaa tuntemasta. Tunteminen päättyy vasta viimeiseen hengenvetoon.

Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajia

yrittäjiä Oi`iloa Oy:ssä

Kommentoi