Mielipide: Vauhti sen kun paranee kohti loppua – Kehotus tukijoilleen marssia kohti Capitol-kukkulalla olevaa parlamenttia, oli viimeinen niitti hänen arvostelukyvystään

Donald Trumpin on ollut vaikea myöntää vaalitappiotaan. Arkistokuva Minna Harmaala

Rauno Jokiniemi

Ne ovat poikkeukselliset olleet jo ennen niiden alkua, ja vauhti sen kun paranee kohti loppua. Poikkeukselliseksi ne tekee istuva presidentti, joka ei ole valmis myöntämään tappiotaan vaaleissa.

Hänet kuitenkin neljä vuotta sitten valittiin aivan samanlaisissa vaaleissa virkaansa, kuin näissä vaaleissa, jossa hän menetti virkansa.

Eli kaikki nämä vaikeudet ovat aiheuttaneet presidentti Donald Trumpin kyky myöntää tappiotaan.

Eli nyt hän ei tunnusta vaalijärjestelmää oikeaksi, millä hänet valittiin virkaansa neljä vuotta sitten. Olisiko tähän syynä presidentin ikä, sillä hän on kai jo 75-vuotias ja hän ehkä arvaa, että hänet valittiin loppuiäkseen virkaan?

Mene ja tiedä, mikä on se syy, miksi hän ei häviötään tunnista, mutta siihen liittyy amerikkalaisten kannalta yli toinenkin uhka. USA:n presidenttiä seuraa hänen mukanaan aina avainkoodi, millä saadaan USA:n ydinohjukset liikkeelle..

Mistä tietää, mitä hänen päässään liikkuu? Voiko tämä johtaa myöskin ydinase katastrofiin? Siksi tällaiset harhakuvat, mitä hän mukanaan kantaa, ovat maailmanlaajuisesti arveluttavia ja tuomittavia ydinasevallan presidentiltä.

Presidentti Trump elää harhakuvissaan jo toisessa maailmassa. Siksi mielestäni Joe Biden ensimmäinen työ heti virkakautensa alussa olisikin panna alulle virkaan valittavan presidentin aloitusiän laskeminen alle 70 vuoteen.

Muutoin se voi johtaa katastrofiin, josta paluuta ei enää entiseen ole. Tästä esimerkkinä oli kieltää presidentiltä Facebook ja Twitter -tilien käyttö propagandassaan, joiden ahkera käyttäjä presidentti oli.

Presidentin kehotus tukijoilleen marssia kohti Capitol-kukkulalla olevaa parlamenttia, oli viimeinen niitti hänen arvostelukyvystään.

Olisiko nyt aika luopua Trumpista pari viikkoa etuajassa, ettei enää mitään suurempaa ehdi tapahtua?

merikapteeni

Noormarkku

Kommentoi