Unto Eskelisen Vapaa sana: Kohtuullinen häpeä oikeassa paikassa on merkki terveestä mielestä – Norja ja Suomi ovat menneet kohtuuttomuuksiin kollektiivisissa tunnetiloissaan

Unto Eskelinen

Unto Eskelinen

Erään konferenssin tauolla minulle esiteltiin Färsaarten kalataloushallinnon edustaja. Esittelijä toivoi saavansa minulta vastauksen färingin kysymykseen, oliko itsensä Leninin tahto antaa Petsamo Suomelle Tarton rauhansopimuksessa.

Kun paneuduin asiaan, kiinnostavin valtio ei ollutkaan Suomi tai Venäjä vaan Norja. 1800-luvulla Venäjä ja Ruotsi-Norjan unioni riitelivät rajoistaan Lapissa. Norja sai, vastapuolen arvostamia nautintoaineita hyödyntäen, keplotelluksi Venäjältä itselleen Näätämön, norjaksi Neidenin. Sen kolttasiidaa maat olivat aiemmin yhteisverottaneet. Seurauksena oli, että itsenäistyessään Suomi oli vailla valtameriyhteyttä. Tarton rauhassa saatiin sitten Petsamo. Sen antamisessa oli Leninillä hyväntahtoisuutta saman verran kuin Stalinilla sen poisotossa.

Kävin toissa kesänä Neidenissä ja muuallakin Ruijassa. Karunkaunis luonto puhutteli, mutta ajatteluttavinta näin ostospaikoissa. Niissä oli useampiakin maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, jotka kantoivat viikinkikoruja siinä missä syntyperäisetkin.

Saman kuvittelu Suomeen vaatisi vinksahtanutta mieltä. Kansallissymbolit eivät oikein ole hovikelpoisia edes kantaväestöllä, saati tänne tulleilla. Leijonat on luovutettu marginaaliporukoille.

Olin edellissyksynä käynyt Turussa. Wäinö Aaltosen museossa oli näyttely itsenäisyyden vuosisadasta. Seinää kiertävään aikajanaan oli kirjattu kansakunnan suuria tapahtumia. Raskaita kärsimysjaksoja oli merkitty neljä: sisällissota, talvisota, jatkosota sekä Lahden traagiset tapahtumat vuonna 2001.

Norjan Lahti oli vuonna 2017. Sen jälkipuinti oli erilaista kuin Suomessa. Valtion ja kirkon johto eivät tulleet televisioon suremaan maan moraalista rappiota. Media ei vaatinut pettureita tuomiolle. Sepitettiin vain kaunis tarina punahilkasta ja lukutaidottomaksi lääkäriksi tekeytyneestä pahasta sudesta. Sen kaikki ostivat.

Saman kuvittelu Suomeen vaatisi vinksahtanutta mieltä.

Suomalaisten outo kansallinen itseymmärrys kiteytyy kolmeen verbiin. Harvoin onnistumme, vahingossa. Toisinaan selviydymme, siinä tunnemme sisua ja sankariutta. Enimmäkseen syyllistymme, sen kanssa painiskelu on henkinen perustilamme.

Norja ja Suomi ovat menneet kohtuuttomuuksiin kollektiivisissa tunnetiloissaan. Aiheesta tunnettu ylpeys on hienoa, mutta kaikki virheet kiistävä rajaton ylpeily iljettävää. Kohtuullinen häpeä oikeassa paikassa on merkki terveestä mielestä, mutta loppumaton kaiken häpeily arvotonta.

Ristiinoppimisen paikka?

Ylpeydenaiheita kyllä löytää, mutta häpeäminen on vaikeaa, jos ei tunnista sen kohteita. Miten olisi fossiilienergian tuotanto? Norjan nykyiset öljy- ja kaasukentät ovat ehtymässä. Siksi maa etsii kuumeisesti uusia herkiltä arktisilta meriltä. Vauraus pitää säilyttää. Tuotannon lopettaminen ei tule kuuloonkaan, vaikka norjalainen öljy ja kaasu aiheuttavat neljässä päivässä samat ilmastopäästöt kuin Suomen turpeenpoltto vuodessa. Suomi luopuu turpeen käytöstä.

Sietäisi hävetä.

Kirjoittaja on aprikointia harrastava kesäiisalmelainen.

Kommentoi