Sari Kangaskokon Vapaa sana: Sen haisevan raadon päällä rymysi riehaantunut karva-alttari – Tuolla hetkellä alkoi hahmottua, että nenääni oli tullut oikosulku

Sari Kangaskokko

Kylppärissä kaikui kakominen ja voimakas yökkäily.

Seisoskelin ovensuussa katsellen ammeessa istuvaa läpimärkää kultaista noutajaa.

Pesuun ja linkoukseen päätynyt äidin pikku porsas oli päästä varpaisiin vaahdossa, omistaja leuasta vesirajaan.

Koira oli lenkillä ollessa kellahtanut lähes suorilta jaloiltaan nurmikolle hangaten itseään intohimoisesti kesän vehreyteen.

Mikä lie lintu oli päässyt hengestään ja nyt sen haisevan raadon päällä rymysi riehaantunut karva-alttari.

Koira saatiin jaloilleen, turkissa oli mustanruskeaa lismaa ja niin alkoi kiivastahtinen kotimatka.

Jännitin, haisevatko jalkani raadolle, vaikka olin peseytynyt pakkomielteisen tarkasti ennen tapaamista.

Mustin mutsi oli tolaltaan, haju oli hirveä.

Ei vaan minun nokkaan osunut se haju.

Läpimärkä koira jumpattiin pois ammeesta.

Vaatteeni kastuivat rinnasta polviin, toinen pyykkimuija oli menetetty tapaus, kaikki kamppeet meni vaihtoon.

Heti kun tunsi lattian jalkojensa alla, rakki ravisteli itseään ja ryntäsi olohuoneen matolle. Wash and go.

Suupielistä pyyhin kultaisen noutajan kylpyvettä, oli sitä silmissäkin.

Olkkarissa matto sai kyytiä samalla kun vaahtopalloja leuastaan pyyhkivä kaveri tuijotti minua:

– Siis etkö sä haista? Ihan järkyttävä löyhkä!

Sanoin haistavani pienen epämiellyttävän katkun, kuis?

Tuolla hetkellä vuonna 2008 alkoi hahmottua, että nenääni oli tullut jonkinsortin oikosulku.

Vuoteen 2010 mennessä en haistanut enää muuta kuin autojen pakokaasut.

Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa: en haista pieruja.

Istuin mitään haistamattoman nenäni kanssa neurologin vastaanotolla, pyynnöstä riisuin kengät ja sukat.

Jännitin, haisevatko jalkani raadolle, vaikka olin peseytynyt pakkomielteisen tarkasti ennen tapaamista.

Siinä koputeltiin ja siveltiin pää, olkapäät, peppu (muistaakseni), polvet ja varpaat.

Mitään hälyttävää ei ilmennyt.

Keskusteltiin suvussa ilmenneistä vaivoista, jotka voisivat aiheuttaa anosmiaa.

Luettelin diabeteksen, verenpainetaudin, ylipainon, kaihin, sydänsairaudet, ummetuksen sekä persjalat.

Hetken hiljaisuus kunnes lääkäri kysyi, olenko kolhinut päätäni jossain?

Kyllä, kaaduin kerran pää edellä pianoon.

Ei tullut varmuutta hajuaistin katoamiseen, joten sain lähetteen pään magneettikuvaukseen.

En pidä ahtaista paikoista mutta ei ollut vaihtoehtoja.

Koiran intohimoisesta raatokatastrofista tähän päivään oikaisten voin kertoa, ettei päässäni ole mitään ylimääräistä, vaikka olen näinkin lukenut ihminen.

Kirjoittaja on iloluontoinen iisalmelainen.

Kommentoi