Markku Eestilän Vapaa sana: Kotitalousvähennystä on korotettava – Etuus on eläkeläisille äärimmäisen tärkeä

Markku Eestilä

Markku Eestilä

Tämän viikon keskiviikkoiltapäivä ei ollut aivan tavallinen eduskunnassa. Käsittelyssä oli seitsemäs lisätalousarvio, jossa valtion nettovelanottoa lisättiin 1,8 miljardia. Se lienee jonkinmoinen ennätys Suomen historiassa.

Mutta ei tästä velan otosta ole opposition puruluuksi. Ei siitäkään huolimatta, että koko vuoden nettovelanotto on lähes kaksikymmentä miljardia. Olemme koronan takia vapaassa pudotuksessa ja sen takia tai varjolla rahaa jaetaan nyt ronskilla kädellä, jokaiselle hallituspuolueelle mittansa mukaan. Korona sotkee normaalin talousajattelun täysin.

Tämän vuoden ja ensi vuoden keltaisen kirjan eli valtion talousarvioesityksen ero on kuusi ja puoli miljardia euroa. Jollakin se joskus pitää rahoittaa, ainakin entisen maailmanjärjestyksen ja historian talousoppien mukaan.

Ehkä rahan ansaintalogiikassa puolueiden erot tulevat selvimmin esille. Joillekin verotuksen kiristäminen on se ykkösasia, toisille työnteon ja yrittämisen edistäminen.

Hyvänä esimerkkinä ja mielipiteiden vedenjakajana toimii edellisellä kyselytunnilla esillä ollut kotitalousvähennys. Marinin hallitus laski valtaan tultuaan kotitalousvähennyksen määrää eli otti eri linjan kuin edellinen hallitus.

Minun mielestäni se oli strateginen virhe maassa, jossa sekä nuorisotyöttömyys että ikääntyvien työttömyys on ongelma. Verotukseen kohdentuva kotitalousvähennys auttaa perheiden arkea ja lisää työn määrää. Siksi kotitalousvähennystä on korotettava.

Onko kotitalousvähennyksen riepottelu ideologisista syistä kovinkaan järkevää, kun otetaan pääkäyttäjäryhmä huomioon.

Kaikilla ei tietenkään ole verotettavaa tuloa eli verohyöty kohdentuu vain niille, joilla on tuloja. Se ei välttämättä ole ongelma. Lienee mahdollista antaa esimerkiksi pienituloisille eläkeläisille 1200 euroa vuodessa kotona asumisen tukemiseen, mikäli heidän veronsa eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Tällöin mahdollisimman moni voisi hyötyä järjestelmästä ja työllistää palvelualan työntekijöitä.

Kaikki eläkeliitot puoluekannasta riippumatta kannattavat ikäihmisille suunnattua korotettua kotitalousvähennystä tukemaan itsenäistä kotona asumista. Luulisi myös olevan koko yhteiskunnan etu, että mahdollisimman moni asuu kotonaan mahdollisimman pitkään, inhimilliset tekijät tietysti huomioiden.

Kotitalousvähennyksen käyttäjistä yli 40 prosenttia on eläkeläisiä. Heille tämä etuus on äärimmäisen tärkeä. Yhä useampi kansalainen on terve ja toimintakykyinen vuosikymmeniä eläkkeelle siirtymisen jälkeen, mutta jaksaminen tulee monessa mielessä vastaan. Voi tietysti kysyä, onko kotitalousvähennyksen riepottelu ideologisista syistä kovinkaan järkevää, kun otetaan pääkäyttäjäryhmä huomioon.

Kokoomuksen ehdottama ikäihmisille suunnattu superkotitalousvähennys, jossa verovähennysoikeutta kasvatetaan ja 100 euron omavastuu poistetaan, sopii hyvin ikärakenteeltaan vanhenevaan Suomeen. Se on myös täsmäase työllisyyden hoitoon.

Hallitus on luvannut opposition painostamana selvittää kotitalousvähennyksen korotusta ja kohdentamista. Selvitys tarkoittaa politiikassa usein vastustamista. Aika näyttää.

Kirjoittaja on iisalmelainen kansanedustaja (kok.).

Kommentoi