Mielipide | Mihin ihmeeseen perustuvat firmojen johtajien miljoonien palkat – Tavan työläiset pitävät pienillä tuloillaan firmat pystyssä tehden työt
Olen tuossa ihan maalaisjärjellä ajatellut muutamaa asiaa tällaisen pienituloisen eläkeläisen vinkkelistä. Noiden suurten firmojen johtajien miljoonien tai ainakin satojentuhansien palkat. Mihin ihmeeseen ne perustuvat? Eihän kukaan voi olla noin arvokas firmalle, etenkään johtajat, kun kuitenkin ne tavan työläiset pitävät pienillä tuloillaan firmat pystyssä tehden työt, joita johtoporras tuskin osaisi edes tehdä. Ja jos jonkun johtajan omatunto menisi ahneuden edelle, niin silloin hän ajattelisi niitä työläisiä, jotka firmaa pystyssä pitävät ja siirtäisi osan miljoonistaan heidän palkkoihinsa. Saattaisi mennä sillä yhtiöllä paljon paremmin sen jälkeen. Vai onko noihin älyttömiin palkkoihin syy millä pidetään johtajien suut kiinni levittämästä firman asioita muille yhtiöille. Mutta oikeasti. Eihän kenenkään työpanos oikeuta moisiin palkkoihin. Ainoastaan ahneus ja oman edun tavoittelu heidän kustannuksellaan, jotka oikeita töitä tekevät. Siinä sitä on nyt teille miettimistä johtajat. Mitä sanoo omatunto tai onko sitä edes mitään sanomaan.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.