Metsätalous kääntymässä merkilliseen suuntaan – "Metsästysseurojen jäseniä suunta hirvittää"

Syksyn hirvijahdin myötä moni metsästysseura on saanut tuntuman metsätaloudessamme tapahtuvaan muutokseen. Seuran perinteisten metsästysmaiden keskellä oli tapahtunut omistajan vaihdos. Aikoinaan isojaossa paikalliselle viljelijälle lohkottu metsäpalsta oli siirtynyt kasvottomalle sijoitusyhtiölle.

Hirvijahti ei sijoitusyhtiötä varsinaisesti kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsistään vain mahdollisimman korkeaa vuosituloa. Yhtiölle on luonnollista, että se ehdottaa metsästysseuralle ostamistaan maista vuotuista metsästyksen hehtaarimaksua. Ehdotettu maksu on ollut varsin vähäinen, luokkaa yksi euro hehtaarilta.

Metsästysseurat eivät ehdotukseen hevillä lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa kaikille hehtaareille, oli sitten kyse normaalien seuranjäsenten maista tai metsästystä harrastamattomien paikallisten metsätilallisten maista. Muutos ei sovi metsästysseurojen perinteisiin sääntöihin.

Metsästysseuran maita halkova sijoitusyhtiön palsta on rajattava pois hirvijahdista. Se on rajattava aina ajomiesten liikkumisia myöten. Metsästys vaikeutuu.

Muutos vaikuttaa ajatteluumme hirvijahdin tulevaisuudesta. Samalla on alkanut huolestuttaa, mikä on koko metsätaloutemme tulevaisuus.

Brittiläinen talousajattelija John Locke kirjoitti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin kukin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä.

Aiempia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla. Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaalimenetelmin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei sen sijaan tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät sekä maa- että metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvulla. Koillismaan viimeisessä jaossa manttaali tarkoitti 750 hehtaaria.

Olemmeko siirtymässä metsätaloudessamme perinteisistä perhemetsälöistä yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsänomistajiin? Kiihtyvä kehitys on nähtävissä viime aikojen metsätilojen kaupoissa, etenkin Pohjois-Suomessa.

Yhtiötalous kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Manttaalien määrä on rajallinen niin Suomessa kuin koko maapallolla.

Metsätaloutemme kuitenkin jo saaneen merkillisen uuden suunnan. Metsästysseurojen jäseniä suunta hirvittää.

Veli Pohjonen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori

Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa

Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa

Keskustelu