Mielipide: Toivoa ei saa viedä potilaalta eikä omaisilta

Hoitoonpääseminen ei aina tapahdu omaisten kannalta suotuisasti. Arkistokuva

Aila Kyllönen

Näillä sanoilla Paavali rohkaisi alkuseurakuntaa.

Tänä kesänä olen läheltä seurannut vakavasti sairaan läheisen kamppailua hoitoon pääsemiseksi ja hoitojen alkamista.

Toivo ja epätoivo ovat vaihdelleet.

Vähiten olin odottanut hoitohenkilökuntaan kuuluvan asiatonta puuttumista potilaan prognoosiin.

Olen luullut, että hoitavat lääkärit ovat parhaiten perillä potilaan selviytymismahdollisuuksista.

Omaisilla on realiteetit tallella, on varauduttu pahimpaan. Samalla kuitenkin toivo auttaa jaksamaan.

Samalla kuitenkin toivo auttaa jaksamaan.

Toivoa ei saa viedä potilaalta eikä omaisilta.

Omaisille ei pitäisi ”möläytellä” omia arvelujaan mutu tuntumalla.

Pienestä pitäen olen lueskellut kirjaa Rovasti Heumannin lääkkeet, 1922.

Tähän lainaus vakavasti sairaan potilaan kohtaamisesta:

”Koeta niin paljon kuin mahdollista keventää auttamattomasti sairaan raskasta kuormaa.

Jos hän pitää kiinni elämän toivosta, älä riistä häneltä tätä toivoa, vaan koeta häntä siinä vahvistaa.

Koeta lohduttaa häntä hänen oman uskontonsa mukaisesti.

Anna hänen viimeiseen asti tuntea lempeyttä ja huolenpitoa.

Täytä hellyydellä hänen jokainen toivomuksensa, vaikka se kuiskattaisiin kuinka heikosti tai ilmaistaisiin vain katsein.”

Toivon että nämä sanat puhuttelevat ja antavat ajattelemisen aihetta tässä kiirettä, tehokkuutta

ja rahaa arvostavassa maailmassa.

Iisalmi

Keskustelu