Mielipide: Poliisipäällikön tunnettava alaisensa ja virka-alueensa – Se vaatii vakituista asumista siellä

Maalaispoliisien aikana asuttiin virantoimitusalueella ja tunnettiin myös alueen asukkaat. Petra Husu

Taito Taskinen

Toki päällikkö päättää itse, milloin jää etätöihin, mutta Itä-Suomen poliisilaitos on iso virasto, jonka kehittämiseen ja sitoutuminen ei ole toisella kädellä siinä sivussa tehtävää hommaa.

Poliisipäällikön pitää tuntea virka-alueensa ja ainakin lähimmät alaisensa. Se vaatii vakituista asumista virka-alueella. Poliisipäällikön virkaa ei pysty kunnolla hoitamaan etänä. Kansalaisten identiteetti ja huumorintaju ovat erilaisia Itä-Suomessa kuin esimerkiksi Uudellamaalla, Hämeessä tai Etelä-Pohjanmaalla. Sen ymmärtämisellä on suuri merkitys siihen, miten poliisi pystyy työnsä tekemään ja ratkaisemaan kansalaisten ristiriitoja. Idässä monet riidat ratkaisee poliisin huumorintaju.

1960-luvulla, kun maalaispoliisit eivät vielä olleet työaikalain alaisia, johtosääntö maalla oleville poliisikonstaapeleille määräsi, että maalaispoliisin on asuttava virantoimitusalueellaan, ja maalaispoliisin katsotaan olevan aina työvuorossa, kun oleskelee virka-alueellaan. Johtosäännön noudattaminen takasi sen, että esimiehet, alaiset ja työkaverit tulivat tutuiksi samoin kuin virka-alueen asukkaatkin. Rikoksia tapahtui vähän ja niiden selvitysprosentti oli monena vuonna 100.

entinen maalaispoliisi, Kuopio

Poliisipäällikön virkaa ei pysty kunnolla hoitamaan etänä.

Kommentoi