Mielipide: Paluumatkalla sade ja pimeys ympäröi vaeltajan, mutta kyynelkanavat puhtaampina ja kevyimpinä jälleen kerran

Teatteriyhdistys Himmeli esittämä iisalmelaisen näytelmäkirjailija Eila Tikkasen pienoisnäytelmä Lintuveli sai monen katsojan kokemaan hetken lapsen uskoa ja näyn viattomuutta, jonka kadottaa aikuisuuden myötä. Tiina Tynkkynen-Hieta

Markku ”Luciano” Heikkinen

Alkavan kaamoksen utuinen harso laskeutui lopettelevan ruskan maisemaan, kun vaeltaja saapui Iisalmelaisten ”itkumuurille”, Peltosalmen kohdalle 11.10.

Matkan edetessä autiuden tuntuma maisemassa kasvoi käsinkosketeltavaksi.

Ystäväni, joka uskaltautui torilta mukaan seurakseni, oli ainut elävä olento matkalla työväentalolle, jonka historiallisissa puitteissa Edvin Laine-salissa teatteriyhdistys Himmeli esitti paikallisen näytelmäkirjailija Eila Tikkasen pienoisnäytelmän Lintuveli.

Tikkasen näytelmät ovat mutkattomia sydämestä sydämeen kirjoitetut, joiden rivien välissä kuulija tuntee elämän tuoksun.

Uskallan sanoa, nähtyäni Tikkasen kirjoittamia näytelmiä ja nyt tämän viimeisimmän perusteella, hänen kuuluvan yläsavolaisen kirjallisuuden kohottajana neljän ryhmään (Aho, Kauppinen, Juvonen, Säisä) viidentenä mestarina.

Puolen tunnin pienoisnäytelmä sai monen katsojan kokemaan hetken lapsen uskoa ja näyn viattomuutta, jonka olemme kadottaneet aikuisuuden myötä.

Juuri nyt, kun kahdeksan kuukautta kestänyt koettelemus kohti kaamosta ei ota laantuakseen on saanut ihmiset käpertymään entistä tiukemmin omaan kuoreensa peläten pahinta, on tällainen näyttämöllinen kokemus tervetullut maalliseksi iloksi.

Paluumatkalla sade ja pimeys ympäröi vaeltajan, mutta kyynelkanavat puhtaampina ja kevyimpinä jälleen kerran.

Kiitos Himmelin!

Kuopio

Keskustelu