Sari Tikkasen Vapaa sana: Miestä kylmää hänen tajutessaan tapahtumien kulun – Joskus elämän ennallaan jatkuminen voi olla hiuskarvan varassa

Sari Tikkanen

Sari Tikkanen

Ulkona sataa vettä, myrskyääkin. Poikaa paleltaa. Paleltaa, vaikka on sisätiloissa, omassa huoneessa peiton alla. Syysmyrsky on tuonut mukanaan koleuden. Kesä on vielä niin lähellä, että lämpöpatteri hohkaa kylmyyttä. Paljonkohan kello on, poika miettii ja kurkottaa katsomaan puhelimestaan aikaa. Vasta neljä, poika huokaa.

Tänään on erityinen päivä, poika miettii. Ylioppilaskirjoitukset. Onneksi ensimmäinen kirjoitettava aine on itselle kaikkein mieluisin: yhteiskuntaoppi. Mutta saisipa vielä edes hetken nukuttua, poika ajattelee.

Mies tekee aamutöitä navetassa ja samalla vilkuilee kelloaan. Miksi apulainen ei jo saavu, mies tuskailee. Miehen pitäisi päästä lähtemään sorvaajalle. Peltoja on päästävä kunnostamaan, rikkoutunut koneenosa on siksi saatava mitä pikimmiten kuntoon. Myös ulkona piiskaava sade harmittaa. Kun mies viimein pääsee lähtemään matkaan, päivä ei vielä ole valjennut, vaan on pimeää, sataa ja myrskyää.

Mies näkee auton valokeilassa vilahduksen ilmassa olevasta puusta. Rysähtää. Turvatyyny laukeaa. Auto soittaa hätäkeskukseen. Kutsutaanko ambulanssi, auton kaiuttimesta kuuluu ystävällinen naisääni. Ei tarvitse, olen kunnossa, mies sanoo vakuuttavasti, mutta samalla hämmästellen tapahtunutta. Hinausauto sentään kutsutaan, näen sijaintisi, hätäkeskuksen nainen jatkaa. Mies on kiitollinen avusta.

Naisen puhelin soi, mies pyytää hakemaan kotiin. Yläkerrassa elämänsä ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva poika kuulee puhelun ja tarjoutuu avuksi. Isä on kunnossa, se on pääasia. Silti tapahtunut säikäytti, poikaakin. Kotiin tultuaan isä tarkistaa, että lämpöpattereiden vesikierto on päällä. Seuraavana yönä poikaa ei enää paleltaisi, kunhan ensin tästä päivästä selviytyisi.

Mies ja poika lähtevät yhdessä, poika jää lukiolle, isä jatkaa pojan autolla matkaansa korjauttamaan työkoneen rikkinäistä osaa.

Resilienssi, poika makustelee psykologian oppitunnilla oppimaansa sanaa istuessaan tutkintosalissa odottamassa sähköisen ylioppilaskokeen alkamista. Poika on autuaan tietämätön, että sitä samaa sanaa pyörittelevät mielessään salissa olevat muutkin henkilöt. Ne, joiden tehtävänä on pitää kaikissa olosuhteissa opiskelijat rauhallisina. Myös niinä aamuina, kun tutkintosalin valot välkkyvät vienosti.

Naapurin mies käy miehen luona samana päivänä ja kertoo ajaneensa töihin samaa tietä aamulla vain hetkeä aiemmin. Tiellä ei ollut kaatuneita puita. Naapurin kertoman myötä miehen mieleen palautuu aamuinen salamannopea näky ilmassa olevasta puusta. Näky, mikä tänä kummallisena päivänä oli painunut unohduksiin hämmennyksen edessä.

Miestä kylmää tajutessaan tapahtumien kulku: Puu kaatui suoraan hänen eteensä.

Samalla mies tajuaa olleensa onnekas. Joskus elämän ennallaan jatkuminen voi olla hiuskarvan varassa, sekunnin osista kiinni.

Kirjoittaja on Kiuruveden lukion maantieteen ja biologian lehtori sekä luomumaitotilan emäntä.

Kommentoi