Teppo Kulmalan Vapaa sana: Mutta tuolla on kirkko. Tässä kirjasto. Rukoilisiko?

Teppo Kulmala

Kirjoitan tätä Iisalmen kirjastossa tiistaina. Syys maalaa kultapaletein. Huomiseksi luvataan myrskyä.

Olenko edes vähän se sama viikari, joka sai lainauskortin 6-vuotiaana 1950-luvulla. Tuolla. Talossa, jonka toinen ovi vei seikkailuun kirjastoon ja toinen pelottaviin rokotuksiin lastenneuvolaan.

Talo on tuolla, yhä lähellä vanhaa vesitornia, kouluja, kirkkoa, puistoja.

Luen päivän lehden. Sitten kirjoitan jotain luonnosta, josta syksyisin löytyy sateen lisäksi kuin lyhtyjen loisteita. Putoavien puunlehtien palava hehku. Päivät kirkastuvat syvetessään. Luonnon syksy on sydänkynttilä, jonka kristityt näkevät rukouksen elävänä kuvastimena.

Kuitenkin on päivä päivältä pelättävä maailmaa, järjettömiä uutisia. Lopun enteitä.

Mutta tuolla on kirkko. Tässä kirjasto. Rukoilisiko?

En tiedä. Rukous epäilyttää. Nykyään hakataan pikemmin ihmiskunnan perikadon kuin kirkon ovea. Karkaanko nykyaikaa? Nöyristelen? Eikö rukousta pidetä ikiaikaisena konservatismina ja epätasa-arvon merkkinä jopa kouluissa. Ehkä tulevaisuus vie rukouksen pyhäköistäkin tehdäkseen niiden käytön tasapuoliseksi.

Joskus iltarukouksemme ovat kutsuneet enkeliä maailman ja ihmisten suojaksi. Miten välitön osa elämää rukous silloin olikaan!

Aamunavausten, yönsiunausten, joogan, meditaation tai metsän ja ihmisen välisen vuoroymmärryksen ja yhteensä rukouksellisen mielen laatu ovat samaa henkeä ja hiljaisuutta.

Vain rajatusti olemme tietoisia tiedostamattomista syvyyksistämme. Mutta niiden aavistamiseen meille riittävät vaistot, unet, luova mieli, arkisen elämän touhu.

Olemme siis paljon enemmän kuin uutiset.

Monissa uskomuksissa valo elementtinä ja symbolina rinnastuu ajatteluun.

Ihmisen kehitys tietoisena olentona on hengellistä kasvua – kohti Luojan omaksumista. Olemme kanssaluojia osana hengen ykseyttä luonnon moninaisuudessa.

Syvyyspsykologian mukaan yksilö sisäisesti kehittyessään kokee persoonallisuutensa yhä aidommin. Oppii tuntemaan ja hyväksymään muita kaltaisinaan – edustivat nämä mitä väriä, ideaa tai uskomusta tahansa.

Intialainen viisas korostaa, että jo yhden ihmisen meditaatio vaikuttaa laajasti ja myönteisenä ympäristöön. Kristityt kertovat kilvoittelijoista, joiden rukous toimii vastaavalla tavalla.

Työ, sosiaalisuus ja vapaa-aika eivät ole vain hiljentymisen vastakohta. Rukous ja meditaatio virtaavat ihmisyyden alkulähteiltä ja voivat olla kaikessa.

Ehkä ne näyttävät paolta – pois reaalikurjuuden ja kulutuskilpailun jaloista. Silti koen, että rukousasenteessa kyse on luovasta energiasta.

Emme tavoita ihmisen koko salaisuutta enempää kuin syksyn varsinaista arvoitusta. Molemmista löydämme kuitenkin lyhdyt kuin kynttilät, kultaiset tähdet, Kuun, puut lehtineen, taivaan, linnut ja luomakunnan kuiskeen.

En väitä rukoukseni vaikuttaneen muihin kirjastossa olleisiin. Kun kuvittelen niin, olen tosissani.

Tuntuu että samaa valppaan osallistuvaa hiljaisuutta kohtasin lapsena. Lukemaan opittuani tutkin kirjaston sanomalehdistä tarkasti muutkin kuin urheilu- ja sarjakuvasivut. Lienee siinä ollut iltarukousten vaikutusta.

Meditaatio ei ole vain mantraa, eivätkä rukoukset vain pyyntöjä. Mysteeri on luova ja se vaikuttaa yhteiskuntaan.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

Keskustelu