Synnistä ja pelastuksesta keskustelu ei ole lempiaiheeni – Antakaa minun pakanoida omassa kuplassani

Sari Kangaskokko

Parivaljakko joka ovelleni ilmestyi, oli hyvin pukeutunut pakkasen pitäviin vaatteisiin. Itse istuin kahvikupin kanssa omilla portaillani miettimässä päivän kuvioita. Olin myös talvikamppeissa, takapuolen alla mukava tyyny lämmöneristeenä, koska tapana oli istua portailla pitkiäkin aikoja jos sattui hyvä uutisputki silmään.

Harras hetki kahvin ja uutisten parissa keskeytyi, kun edessäni seisoskeleva mieskaksikko ryhtyi puheisiin raamatun opetuksista. Olin jostain syystä olettanut, että he olivat eksyneet ja tarvitsivat apua. Vähänpä tiesin.

Ylidiplomaattisena ihmisenä antauduin keskusteluun koska en halunnut pyytää heitä poistumaankaan. Synnistä ja pelastuksesta keskustelu ei ole lempiaiheeni, ainakaan silloin kun tullaan päin naamaa arvailemaan, että rouva siinä saattaa päätyä helvettiin, kun maallinen vaellus saavuttaa päätepisteensä.

Mieskaksikon puheliaampi osapuoli ehdotti keskustelun siirtämistä sisätiloihin, kun olimme puolisen tuntia pakkasessa käyneet vääntöä, tarvitsenko pelastusta.

Omasta mielestäni olen ihan kohtuullisen hyvä ihminen, jonka tulevaisuudesta saavat olla huolissaan perheeni ja ystävät. He kyllä antavat palautetta, mikäli meno alkaa muistuttaa villiä länttä.

Pihalle eksyneet käännytystyön ammattilaiset eivät tunne minua ja saivat napattua mukaan keskusteluunsa, koska satuin olemaan kätevästi paikalla.

Keskustelu kesti noin 45 minuuttia. Kaksikko oli jossain vaiheessa alkanut siirtämään painoa jalalta toiselle, koska seisominen alkaa nipistellä ketä tahansa varpaista 15 asteen pakkasella.

Peruspakettiin oli jo laitettu tietty vakiojulkaisu sekä joitain irtonaisia pamfletteja. Niistä voisin lukea, kuinka taivaassa ei tervata sitä minkä päällä kaikki istuu ja kuinka lystiä meillä kaikilla tulee olemaan. Kaikki tämä hienous oli tarjoiltu kuumana suoraan kotiovellani minulle, hieman skeptisesti asiaan suhtautuvalle sooloseksiautomaatille.

45 minuuttia kesti jutusteluhetki Jumalasta, pelastuksesta sun muusta, mikä jälkikäteen alkoi ärsyttämään ihan helvetisti.

Olen yrittänyt ja pyrin parhaani mukaan ymmärtämään uskovia ihmisiä sekä eri uskontoja. Maltillisesti asiaansa suhtautuvat ovat ihan oma juttunsa, se on ihan ok.

Se mitä en hyväksy enkä aio ikinä hyväksyä, on täysin ventovieraiden oville ilmestyminen kutsumatta, tarkoituksena levittää propagandaa joka on osoittautunut erittäin haitalliseksi ja minun silmissäni on aivopesua.

Aivopesu on käytännössä manipulointia, jolla ihminen saatetaan tilaan, jossa hän kritiikittömästi nielee ja syöttää eteenpäin ajatuksia, asioita, käytäntöjä tai ideologioita, jotka eivät ole oman ajatustyön tulosta.

Kaikkihan me tykätään, kun lähimmäinen siitä vierestä sanelee, mitä saan ajatella, tehdä tai ääneen lausua. Riemastuttavin osuus on sitten se, kun yksilö poksauttaa kuplansa ja ajattelee itse, mahdollisesti jopa ääneen ja kyseenalaistaa tiedot ja arvot, jotka joku muu on laittanut alunperin itämään.

Säännöllisesti eri medioissa kerrotaan uskonyhteisönsä ulkopuolelle jätetyistä ja hylätyistä ihmisistä, jotka ovat päässeet propagandan ja haitallisen ideologian otteesta. Olen miettinyt näitä tarinoita lukiessa, että aika armotonta on meininki instanssissa, jonka pääasiallinen viesti on kiteytetty sanoihin lähimmäisenrakkaus ja armo.

So please, jättäkää minun kotini rauhaan ja antakaa minun pakanoida omassa kuplassani.

Jos haluatte vaeltaa pakkasessa etsimässä pelastettavia, tehkää se toki, koska kiellettyäkään se ei ole (ties mistä syystä). Pieni ajatus kuitenkin pipon alle pohdittavaksi: mikä motivoi? Mitä juuri sinulle on luvattu, kun annat aivosi muiden käyttöön? Kuka kerää potin?

Kirjoittaja on iloluontoinen iisalmelainen.

Keskustelu