Amerikan ympäriajo ajettiin koleassa kelissä Vieremällä

Toisinaan muita kilpailijoita ei pyöräilyssä näy. Kauppinen Markus

Tour de France, Giro d’Italia, La Vuelta. Oudolta kalskahtavia nimiä maallikoille. Mutta vähänkin jotain pyöräilystä ymmärtäville ne ovat tietenkin kuuluisia ympäriajoja Euroopassa. Legendaarisin varmaan Tour de France, Ranskan ympäriajo. Raaka kahden viikon otatus raatelevine vuoristoetappeineen. Mies miestä vastaan, ihminen ihmistä vastaan. Tänä kesänä niitä ei järjestetä. Syyn tiedämme. Mitäs noista, meikäläinen on sentään osallistunut Amerikan ympäriajoon. Kieltämättä se on kovin ja paras saavutus ”urheilu-urani” aikana.

Vielä vuosikymmeniä sitten, myöhemminkin järjestettiin pyöräkisoja Iisalmessa. Toiminta oli muutenkin vireää. Monet muistavat Salmetar-ajot. Yleensä keväisin. Sehän oli lähes kansanjuhla. Oli kuntosarja ja kilpasarja. Kuntosarjalaiset starttasivat Riistakadulta. Käytiin kääntymässä vaikka Taipaleessa. Kilpasarja ajettiin kortteliajona. Minultakin löytyy pokaali muistona Salmetar-ajoista. Palkinto ei kyllä millään tavalla liity pyöräilyyn. Oheistapahtumana Salmetar-ajoissa järjestettiin tikanheittokisat. Mökkitikkaa nakeltiin esim. Putkolan parkkipaikalla. Satuin voittamaan parina keväänä. Viimeksi palkittiin pokaalilla. Siinä seisoo teksti: Iisalmen tikkamestaruus- 91. Miehet.

Iisalmesta löytyi tuohon aikaan pari luunkovaa kilpapyöräilijää. Voittivat monet kisat ympäri Suomea. Taisivat kilpailla keskenäänkin paremmuudesta. Intimiteettisuojan vuoksi en heidän nimiään tähän laita. Vinkkinä vaan, että he olivat ja ovat edelleenkin etunimikaimoja keskenään.

Mutta mennäänpäs nyt sinne Amerikan ympäriajoon. Työkaveri sai houkuteltua mukaan. Leikattiin vuosi 1986, en kyllä tarkalleen muista. Sentään ei tarvinnut matkustaa Atlantin yli, vain Vieremälle. Epäilin kyllä koko kilpaan lähtemistä, koska selkä oli vihoitellut. Lähdin kuitenkin. Kunto oli jonkinlainen. Pyörälenkillä tuli sotkettua ja työmatkaakin kertyi 20 kilsaa päivässä. Polttelin kyllä tupakkaa tuohon aikaan, mokomakin. Minulla oli ihan näppärä kilpapyörä. Merkiltään Crecent ja väriltään harmaa. Tultiin kilpailupaikalle Vieremälle. Kilpailijoita ei sentään näkynyt olevan pilvin pimein. Verottiko kolea, tuulinen ilma? Lähtölaukaus pamahti ja ei muuta kuin kengät varvaskoukkuihin, remmit tiukalle ja baanalle. Kuntosarjalaiset lähtivät myös perään. Polettiin Kiruvedentietä kohti Salahmia. Ihmeen hyvin pysyin kärkimiesten vauhdissa, jopa beesasin. Salahmilta käännyttiin takaisin Vieremälle, siis Amerikan ympäri. Lenkille tuli mittaa 25 kilometriä joka ajettiin kaksi kertaa. Yhteensä siis 50 kilometriä. Toisen lenkin puolessa välissä nämä hurjat vasta rupesivat ajamaan kilpaa. Ei puhettakaan, että olisin pysynyt perässä! Lisäksi ristiselkään alkoi todella koskea. Oli enää kymmenkunta kilometriä maaliin, pakko jaksaa. Huoltoauto peräkärryineen ajoi rinnalle. Näkivät kai tilanteeni.

– Otetaanko mies ja pyörä kyytiin?, ilkesivät huudella.

Purin hammasta, pyöritin päätä, taisin murista itsekseni: Vedän vaikka kynsillä itseni maaliin...saatana.

Oli pakko nousta polkemaan vähän väliä ”putkelta”. Pyöräilyterminä se tarkoittaa, että ajetaan seisaaltaan. Selvisin kuitenkin maalilinjan yli. Kilpakumppanit olivat tulleet aikoja sitten. Kylläpä urheilujuoma ja malboro maistui. Palkintojenjakotilaisuus oli Vieremän linja-autoaseman pihalla. Se toinen hurjista Iisalmen pyöräilijöistä voitti. Työkaveri tuli toiseksi. Minä neljänneksi. Totta kai, se kirottu neljäs sija! Joka tapauksessa se oli paras saavutukseni pyöräkisoissa. Saisin olla tyytyväinen. Tosin kilpasarjassa ei ollut kuin neljä osanottajaa.

Lauri Niiranen

Iisalmi

Keskustelu