Hopeahääpäivän viettoa, kun Korona päätti toisin

Katja Köykkä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän pitäisi Isännän kanssa juuri tänään olla jossain päin kesäistä Eurooppaa retkivaatetta pursuava rinkka selässä interreilaamassa, mutta Korona päätti toisin. Vietämme tänään hopeahääpäivää, ja sitä oli tarkoitus lähteä juhlistamaan junamatkalla. Idea saattoi olla jo syntyessään tuhoon tuomittu, mukavuuden haluisille keski-ikäisille, mutta kovasti sitä talven pakkasilla suunnittelimme, ja raidekarttoja vertailimme. Naimisiinhan me menimme aivan kakaroina, 23-vuotiaina, helteisenä elokuun päivänä Lapinlahdella. Vihkimisen jälkeen ajelimme onnen huumassa Kinnusen Mikon kyydissä, hänen punaisessa avoautossa kunniakierrosta liikenneympyrässä muutamaan kertaan. Päivä oli onnellinen ja hilpeä. Perunat eivät juhlaväelle kypsyneet ajoissa, mutta se ei tunnelmaa haitannut, lisäsi vaan rentoutta ja lupsakkuutta. Lupsakkuutta on tarvittu jatkossakin. Kaksikymmentäviisi vuotta on nykymittapuun mukaan pitkä aika elää yhdessä, ja tuijottaa samaa naamaa päivästä toiseen.

PsykoterapeuttiKatriina Järvinen on kirjoittanut kirjan Sopivia ja sopimattomia – Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde. Kirjassa hän pohtii pariskuntien yhteiskuntaluokkia, mutta myös heimoeroja. Hän ihmettelee, miksi ei puhuta kaksikulttuurisesta liitosta kuten puhutaan eri maista tulevien kesken. Hän rohkenee väittää, että edelleen on eri suunnilta Suomea tulevien toimintaeroissa ja stereotypioissa todellisuuspohjaa. Järvinen sanoo, että erilaisuus on se mihin rakastutaan, ja myöhemmin siihen usein vihastutaan. Tässä vaiheessa keskusteluun vedetään usein myös tausta; kuinka toinen on sellainen pohjalainen jääräpää tai vastaavasti savolainen vääräleuka.

Meidän savolaispohjalainen liitto on nähnyt mäet ja mannut, aakeat ja laakeat. Eniten on varmaan keskusteluttanut puheen tempo – siinä missä savolainen tuskastuu odottamaan vastausta, on pohjalainen vasta aloittanut aivotyönsä ja pohtii sitä ehkä ainutta lausettaan. Siinä missä pohjalainen sanoo parissa sanassa kaiken mitä mielessä ja sydämessä on, savolainen täyttää huoneen puheella, mutta ei välttämättä silti sano mitään. Huumori on pelastanut paljolta, ja sen yhteensovittaminen onkin ollut hauskaa, mutta myös haastavaa.

Viisaat neuvovat, että parisuhteessa pitää puhua, koska toisen ajatuksia ei yleensä osata lukea. Tällä kokemuksella uskallan sanoa, että kuuntelu nousee myös melkoisen tärkeäksi asiaksi, mikäli mielii toista ymmärtää ja haluaa luovia arkea eteenpäin. Taitaa sellainenkin sanonta olla, että osapuolet, jotka kommunikoivat keskenään, eivät yleensä lähde sotaan toisiaan vastaan. Kommunikointi onkin terminä valtavan laaja pitäen sisällään tiedon välittämistä ja vastaanottamista, puhetta, kuuntelua ja tietoista kuullun ymmärrystä.

Näiden yhteisten vuosien aikana on myös käynyt hyvin selväksi se, miten erilaisia merkityksiä puhetyylin lisäksi on tekemisellä ja olemisella Pohjois-Savon ja Pohjanmaan välillä. Siinä missä pohjalainen mies on tottunut suorittamisen ja työnteon kautta olemaan olemassa, savolainen taitaa ottaa lupsakkaammin. Eri kulttuureissa ja heimoissa kunnioitetaan ja arvostetaan erilaisia asioita. Tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä, on kyllä sananparsi, joka on välillä lipsahtanut tämän savolaisen vaimon huulilta.

Kirjoittaja on kotoisin Lapinlahdelta, ja hän työskentelee lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fidassa vaikuttamistyönasiantuntijana.

Keskustelu