Rajoja ja rakkautta: Jos et ole aivan varma, miksi riskeerata omia rajojaan ja omaa jaksamistaan?

Anna Fält

Jos ajattelisi omia henkilökohtaisia rajojaan kuin meren rantaviivaa: kyllähän siinä kartassa näkyy aivan selkeä viiva, mutta todellisuudessa on rajapinnassa paljonkin liikettä, nousuvesi, laskuvesi, kuivuus, keväinen tulva… Samalla tavalla tulisi meidän rajojemme olla selvät mutta joustavat.

Jos ottaa hyvin yksinkertaisen esimerkin: kuinka lähelle fyysisesti voit päästää toisen ihmisen? Jollekulle raja on ehkä hyvin selkeä, suurimalle osalle meistä on raja liikkuva riippuen siitä, kuka lähestyjä on ja kuinka hän lähestyy. On aivan eri asia kuulla juoksuaskeleet takaapäin kuin jonkun varoen lähestyvän pitäen hellän, hymyilevän katsekontaktin. On aivan eri asia seistä kylki kyljessä tuntemattoman kanssa täpötäydessä metrossa kuin kaupan kassalla, jossa tilaa olisi metri joka suuntaan.

Joku toinen päivä sanot ei asialle, jolle eilen sanoit kyllä. Mieltänsä saa muuttaa. Me muutumme, tunnetilamme, hormonimme ja tilanteet muuttuvat. Viime viikolla saatoit sanoa ehdottoman suuren kiljuvan "kyllä" tehdä kymmentuntisia työpäiviä, kokata koko perheelle joka ilta, siivota ullakko ja ulkovessa tai suudella sitä tyyppiä ensitreffeillä. Kenties tällä viikolla yrität tehdä jotain edellä mainituista ja huomaat, että joku kehossa vaan vääntää vaan. Jos keho sanoo "ehkä", on turvallisinta tulkita sen olevan ei. Jos jokainen solu ei huuda kyllä, on se sitten ehkä, ja jos et ole aivan varma, miksi riskeerata omia rajojaan ja omaa jaksamistaan? On helpompi selittää toiselle ja itselleen, että tarvitsee hieman aikaa tunnustella kuin tuntea syyllisyyttä, ällötystä ja itseinhoa jälkikäteen.

Meidän on usein helppo sopeutua muiden rajanvetoihin. Jos olet itse ajatellut: "En suutele ensitreffeillä", ei ole niin väliä, mitä deittikumppani on ajatellut: sinähän olet jo päättänyt. Jos taas itse on alun perinkin ollut epävarma asiasta ja kumppanilla on vahva mielipide suuntaan tai toiseen, menet helposti ihan huomaamatta toisen rajojen mukaan, et omiesi. Nopeasti käykin niin, että joku päättää pussata, sinä menet mukana ja jälkikäteen tuleekin mieleen ettei se tuntunut lainkaan mukavalta. Itse siinä hetkessä et ollut varma, ja joku toinen otti tilanteen haltuun.

Yhtäkkiä elämme tiukkojen rajoitusten maailmanaikaa. Fyysiset rajoitteet ja jopa karanteeni ovat suurimmalle osalle meistä aivan uutta – ja pelottavaa. Moni yksineläjä on varmaan kevään ja kesän aikana kokenut elämänsä pisimmän kauden ilman kosketusta.

Toisaalta on tämä hieno mahdollisuus omien rajojen sekä kollektiivisten rajojen tutkiskeluun: Minkälaisia viivoja kannattaa vedellä pitääkseen itsensä suojassa ja millaisia tarvitaan meille kaikille?

Jos vaikka syksyn tullen koko pandemia olisikin jo paremmalla puolella ja koronaotsikot vaihtuneet tavalliseen syysflunssaan, pätevät yhä samat säännöt: pese kädet, pysy kotona jos olet kipeä, kunnioita toisten fyysisiä ja psyykkisiä rajoja, kysy lähimmäiseltä kuinka hän voi ja voitko auttaa jotenkin. Ja koskaan ei ole väärin varmistaa ja tarkistaa kysymällä toiselta: "Onko tämä ok?". Kuten tässä maailmanajassa olemme tuskallisen selvästi tulleet huomaamaan: se mikä oli eilen ok, ei ehkä tänään olekaan. Tilannetaju on henkilökohtaisten rajojen läheinen ystävä.

Kirjoittaja on laulaja, kansanmuusikko ja kulttuurityöntekijä.

Keskustelu