Vuosi sitten en olisi välttämättä uskonut, että tekisin tällaisen totaalisen alan vaihdon – näistä asioista nautin uudessa työssäni

Emilia Parviainen

Tänään perjantaina on aihetta juhlaan, sillä helmikuussa alkanut rekrykoulutuksemme on tullut puolen vuoden jälkeen päätökseensä. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika vierii. Muistan, kun kirjoitin aikaisemmin talvella tunnelmia aivan koulutuksen alkuajoita. Nyt koulutus onkin jo ohitse, ja aika kulunut kuin siivillä.

Puolessa vuodessa olen sukeltanut syvälle sähkön ja työkalujen maailmaan. Aikaisemmin minua ehkä hieman jännitti tarttua erilaisiin työkaluihin, ja koneisiin, mutta ei enää. Johdottaminenkin alkaa sujua jo ripeästi ja siististi.

Tunnistan yleisimmät sähkökomponentit, sekä aina en tarvitse apua uuden työprojektin aloittamiseen, vaan osaan jo työskennellä myös itsenäisesti. Saadessani työprojektin paperit eteeni, en pelästy, vaan alan rauhallisesti miettiä, mistä aloitan tekemisen. Kytkentäkaaviotkaan eivät ole enää pelkkää hepreaa.

Hauska on myös huomata, kuinka projektien koko on kasvanut. Aluksi aloitimme aivan pienistä purkeista, ja nyt olen tekemässä niin isoa työtä, että johdotuksen tekemiseen on mennyt viikko, ja projekti tarvitsee alleen kaksi isoa työpöytää.

Työpaikalla ympäristö, erilaiset hyllyt ja ihmiset ovat tulleet myös hyvin tutuiksi. Osien etsiminen varastosta alkaa olla jo helppoa, sekä tietää keneltä voi kysyä tarvittaessa neuvoa.

Vuosi sitten en olisi välttämättä uskonut, että tekisin tällaisen totaalisen alan vaihdon ja viihtyisin toisenlaisessa työssä näin hyvin. Nautin käsillä tekemisestä, mukavista työkavereista, mielenkiintoisista työprojekteista sekä päivittäisestä uuden oppimisesta.

Tehdastyö on sopivan rutiininomaista, mutta toisaalta vaihtelevaa. Välillä on mukava jutella työkavereiden kanssa, ja välillä laittaa kuulokkeet päähän ja kuunnella erilaisia podcasteja samalla kuin tekee töitä omassa rauhassaan.

Vaikka rekrykoulutus tänään päättyykin, ainakin vielä hetken saamme kaikki rekryläiset työskennellä samoissa työtehtävissä kuin aikaisemminkin. Loppuvuodesta aika näyttää, työllistymmekö yritykseen mahdollisesti pysyvästi.

Nautin siitä, että elämässäni on nyt säännöllinen rytmi. Liukuvan työnajan ansiosta töihin tuloa voi itse säädellä, mutta muuten pidän päivävuoron tekemisestä. Iltaisin jää hyvin aikaa muihin asioihin.

Olen tyytyväinen rekrykoulutuksen toteutukseen. Puolen vuoden aikana olemme käyneet läpi sopivalla tahdilla teoriaa sekä tehneet käytännön harjoituksia. Ehkä kuitenkin koko koulutuksen kohokohta oli se, kun siirryimme tehtaan puolelle tekemään aivan oikeita asiakastöitä. Jokainen on saanut nauttia omista työprojekteistaan, miettiä ja kehittyä hiljalleen. Tästä on erittäin hyvä jatkaa eteenpäin.

Taskuissamme on myös ensiapukortti, työturvallisuuskortti sekä sähkötyöturvallisuuskortti. Koulutustahan ei koskaan voi saada liikaa, ja nykypäivänä useampi työpaikka katsoo eduksi kaikenlaiset kortit. Tulevaisuudessa siintää myös mahdollisuus suorittaa sähköasentajan tutkinto työn ohessa.

On haikeaa, kun kahden toimipisteen välille luotu rekrykoulutusporukka hajoaa koulutuksen päättyessä. Ei ole varmaa, näemmekö toisiamme enää. Olemme kuitenkin luoneet yhdessä muistoja ja hetkiä, jotka eivät unohdu. Ja onneksi on valokuvia, joita voi aina katsella.

Kirjoittaja on iisalmelainen alaa vaihtanut toimittaja, valokuvaaja ja autoharrastaja.

Keskustelu