Mahdollisuuksien vuosikymmen: Onko kuntien säilyvyyttä mietittäessä strategian oltava pahimpaan varautuvaa?

Nyt kun askarrellaan pienten kuntien ja seutukuntien säilyttämisestä, onko strategian oltava pahimpaan varautuvaa? kysyy Kari Luostarinen. Arkistokuva Sonkajärveltä. Pirjo Nenola

Ilman kylien elinvoimaa ei ole tulevaisuutta, kirjoitetaan tänään Siikajoella, joka on pienehkö Raahen, Siikalatvan, Lumijoen ja Limingan ympäröimä Oulun vaikutuspiirissä sijaitseva pohjoispohjanmaalainen kunta. Siikajoen ja sen seudun tilanteet vastaavat hyvin minkä vaan yläsavolaisen kunnan ja seutumme yleiskuvaa. Myös siellä niin kuin täälläkin painitaan, miten kunnan vetovoimaa lisätään, kysymyksen parissa.

Iisalmessa kylien tärkeyttä kaupunkikuvan kirkastajana ja elinvoiman lisääjänä on ainakin kouluverkkosuunnitelmassa huomioitu. Päätös siitä ei ole silti ollut yksimielinen. Monet näkivät, että vain keskustaajamaan panostamalla turvattaisiin palvelut edes jossakin yleisen näivettymisen ja kaupungistumisen aikana. Kaikille näkemyksille on olemassa omat perusteensa ja kannattajansa.

Nyt kun askarrellaan pienten kuntien ja seutukuntien säilyttämisestä, onko strategian oltava pahimpaan varautuvaa? Yleensä kun varaudutaan henkisesti ja käytännössä johonkin, pakkaa tuo varautuminen toteutumaan, totesi aikoinaan presidentti Koivisto ja oli siinä oikeassa.

Kun nyt jo pitkään useimmat kunnat ovat olleet taloudellisessa ahdingossa ollen pakotettuja luopumaan monista kuntalaisten kannalta merkittävistä palveluista, tulisi asioiden eteen tehdä jotain uutta, ehkä aiemmin kokeilematonta. Kuntayhteistyötä ollaan kuulemma terästämässä, havaitsin yläsavolaisten kuntajohtajien uudenvuodenpuheissaan lupaavan. Yksittäiset kunnat, jotka ovat menettäneet tärkeitä palveluitaan, vaikkapa pankkipalveluita, voisivat selvittää, pystyisikö kunta itse niitä tuottamaan vaikkapa kunnanvirastolta käsin.

Iisalmi on vihdoin saamassa kauan sitten luvatun sähköistyksen Ylivieska-Iisalmi rataosuudelle sekä kolmioradan, joka helpottaa raideliikennettä Kajaanista Ylivieskaan ja takaisin. Valtion panostus hankkeelle on noin 100 miljoonaa euroa. Kokoluokaltaan näin mittavia investointeja tänne virtaa hyvin harvoin, ja siksikin sitä tulisi hyödyntää laajasti seudun elinvoimaisuuden edistämiseen. Hanke edistää paitsi Iisalmen myös laajasti koko seudun, Kainuun ja Pohjois-Savon elinkeinoelämän mahdollisuuksia ja vetovoimaa.

Aikoinaan jo vajaa kymmenen vuotta sitten Soinlahden vanhaa teollisuusaluetta kehitettäessä ja uutta suunniteltaessa sähköistettyä rataa oltiin hahmottelemassa Soinlahden ratavarikon suunnitelmiin. Hankkeelle saatiin ministeriön siunaus, jota myöhemmin valtion talousongelmien vuoksi lykättiin. Soinlahden lastausterminaali teollisuusalueineen infrastruktuureineen suunniteltiin, pääosin rakennettiin ja esiteltiin alueella olevan ja kehittyvän puu- ja energiaklusterin tarpeisiin.

Vielä tänäänkin tuo mahdollisuus uusine työpaikkapotentiaaleineen on käytettävissä, eikä vain täällä olevan teollisuuden kasvattamiseen vaan laajasti pohjoisesta ja etelästä suuntautuvan kuljetustarpeen tyydyttämiseen Pohjanlahden syväsatamiin ja takaisin.

Kun tutkii vaikkapa kartalta eri seutujen sijaintia, voi jokaisesta havaita jotain vahvaa ja muista poikkeavaa. Ylä-Savon merkittävä vahvuus on keskeinen sijainti ja poikittainen ratayhteys myös idästä länteen. Tänään kilpaillaan nopeista ratayhteyksistä alueellisena vetovoimatekijänä. Ollaan siitä ylpeitä ja hyödynnetään sitä, kun se saadaan.

Kari Luostarinen

Keskustelu