50 vuotta sitten puhelin oli yhdeksällä sadasta yläsavolaisesta – nyt lankapuhelinverkko puretaan pois

Iisalmen Sanomien pääkirjoitus 50 vuoden takaa keskittyi puhelinten levinneisyyteen Ylä-Savossa.

Puhelimista oli suurin osa taajamissa ja muuten tiheään asutuilla seuduilla.

Monissa syrjäisissä kyläkunnissa oli satoja asukkaita ilman yhtäkään puhelinta.

Koko maan puhelinprosentti oli 20,3 ja Ylä-Savon yhdeksän.

Muutenkin oli jälkeenjääneisyyttä. Iisalmesta puhelut oli tilattava keskuksesta ja jonotettava vuoroon pääsyä, kun Maaningalta jo saattoi soittaa oman alueen ulkopuolelle suoraan suuntanumeron valitsemalla.

Puhelin- ja lennätinyhteyksissä, sähkövaloissa ja kunnollisissa teissä oli vielä paljon toivomisen varaa Ylä-Savossa.

Nyt vuonna 2019 Telia on purkamassa lankapuhelinverkkonsa. Lankapuhelimilla soitettujen puheluiden osuus on enää noin kolme prosenttia.

Kymmenen vuotta kestäneen purku-urakan aikana Telia on poistanut koko maasta jo puolitoista miljoonaa puhelinpylvästä.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa. Valitsemme kultakin viikolta kiinnostavimman pääkirjoituksen.

Keskustelu