"Susiin lähin kontakti tapahtui muutama viikko sitten", kertoo Sukevan lukija, joka pohtii kirjoituksessaan, kumpi on tärkeämpi: ihminen vai susi?

Sanotaan, että ihminen on toiselle kuin susi. Mutta viimeaikaisten kokemusten perusteella susi on todella vaarallinen koko meidän elinpiirillemme.Kerron tässä totuudenmukaisesti kylämme elämää täällä Sukevan Järvenpäässä. Susien ja muiden petoeläinten määrä on lisääntynyt todella paljon, jos vertaa 1960-lukuun ja vielä 20–30 vuotta siitä eteenpäin.

Ollessani alle kymmenvuotias vanhempani tekivät yhden karhuhavainnon, ja se jo aiheutti varovaisuutta. Tänä syksynä varmaan samaisen karhun jälkipolvea oli yksi samoilla puolukkamailla kanssani, mutta karhu väistää ja ei hyökkäile, jos sitä ei häiritä. Kyseinen karhu on elellyt jo tässä kymmenisen vuotta, ja siitä on varmoja näköhavaintoja muillakin kuin allekirjoittaneella.

Ahmojen ja ilvesten määrä on myös lisääntynyt. Niistäkin on menneiltä talvilta sekä jälki- että näköhavaintoja. Niiden lisääntyessä alkaa tilanne olla se, että määrien tarkkailu on tarpeen.

Sudet ovat taas vallanneet elinpiiriämme ihan liiallisuuksiin asti.

Elinkeinotoiminta eri lähikyliemme maatiloilla on osin jopa vaarallista. Esimerkiksi naudat, hevoset ja lampaat täytyy kyllä olla korvamerkittyjä ja Eviran kirjoissa ja kansissa, mutta sudet saavat liikkua vapaasti ilman korvamerkkiä. Nautoja ja muita eläimiä häviää, ja siitä ei saa mitään korvausta, jos ei voida todistaa, että se on petoeläinten tekemä. Vakuutusyhtiöillekin tulee olla tietty euromääräinen vahinko ennen kuin saa korvausta.

En kuitenkaan ole nähnyt lentäviä lehmiä – eivät ne ainakaan sillä tavalla ole kadonneet.

Nykyisillä lainmukaisilla parsinavetoilla on velvoite jatkaa laidunkautta normaalia pidemmäksi tai taata eläimille vapaa liikkuvuus, että tukiehdot täyttyvät. Mutta kuinka taataan eläinten turvallisuus syksyisin iltojen pimetessä yöllä ja viljelijän nukkuessa?

Harraste- ja lemmikkieläimet ovat aikaisemmin saaneet liikkua lakien puitteissa kylillämme vapaasti, ja jos ne ovat karkailleet, niin niitä on otettu yhdessä tuumin kiinni. Meilläkin on harrastettu koiria melkein neljäkymmentä vuotta ja kasvatettu myös jälkipolvi terveisiin harrastuksiin: koirat, kalastus, metsästys, luonnossa liikkuminen ja niin edelleen.

Nyt tämä arvokas yhteisöllisyys ja jälkipolvien kasvatus tuntuu turhalta, kun sudet uhkaavat harva se viikko tätä toimintaa. Sudet tai susi on vieraillut pihassamme kaksi kertaa, ja tällä viikolla se melkein tappoi poikani koiran hirvimetsällä ollessa.

Kyllä minä ymmärrän, että joku ajattelee: ”Mitäs työntyi metsälle.” Metsälle päästäkseen on järjesteltävä monia asioita: lomapäivät, lastenhoito, sovittava seuran muiden metsästäjien kanssa aikatauluista ja esimerkiksi maksettava ja suoritettava luvat.

Kylillämme asuvat eri-ikäiset ihmiset haluavat pitää kiinni oikeuksistaan, harrastuksistaan, elinkeinoistaan ja turvallisuudestaan. Itse olen joutunut sairaseläkkeelle (MS), ja täällä syrjässä asuvana en voi nauttia kaikista kaupungin iloista uima-altaineen, hiihtoputkineen ja muine kerhoineen. Taloudellisesti syrjäkyliltä on jopa mahdoton osallistua, enkä kuntoni ja mielenkiintoni puolesta edes halua.

Arkeni koostuu normaaleista kotitöistä, käsitöistä, lukemisesta, mummoilusta, puutarha- ja pihatöistä sekä koirien hoidosta. Luonnon ja ympäristön tarkkailu on myös intohimoni. Näistä kaikista mielenkiinnon kohteista saan muodostettua elämästäni mielenkiintoisen, eikä minun tarvitse pyöriä itsesäälissä tai mielenterveysjonoissa.

Susiin lähin kontakti tapahtui muutama viikko sitten, kun menin aamulla koiratarhoille normaalille tervehdyskäynnille. Konehallin päädystä suoraan edestäni noin kahdenkymmenen metrin päästä ilmestyi iso vaaleanharmaa otus. Tuijotti minua. Rupesin huutamaan ja hakkaamaan käsiä yhteen. Sanoin, että ala mennä kotiisi siitä. Luulin sitä naapurin koiraksi. Myöhemmin kuulin, että se koira on kuollut jo toista vuotta sitten.

Jatkoin ontuvaa kulkua, ja susi tuli uudestaan hallin päädystä eteeni, matkaa oli noin kymmenen metriä. Huusin ja metelöin. Susi lähti männikköön, ja silloin koiratarhaan nousi eloa. Kaikki olivat niin vihaisia pedolle.

Olen seurannut Riistahavainnot-sivustolta susien liikkeitä ja ihmetellyt. Havainnot tulevat noin kaksi kertaa vuorokaudessa, ja sudet liikkuvat edestakaisin samaa reittiä. Herää ajatus, onko tällä alueella ravinnoksi kelpaavia eläimiä niin paljon vai ruokitaanko niitä petoeläinten suojelijoiden toimesta?

Tällä alueella liikkuvat sudet tietääkseni eivät ole aivan puhdasta alkuperäiskantaa. Toinen askarruttava asia on, että siellä on taulukko, jossa on erilaiset havainnot ja suluissa pitäisi olla petoyhdyshenkilön havainnot, mutta niitä on tosi vähän. Toiseksi alueella olevat ihmiset eivät ilmoita kaikkia havaintoja poliisille. Perusteluksi ovat sanoneet, että mitä se auttaa, kun EU päättää, miten täällä tehdään. Olen sitä mieltä, että kyllä meillä alueella asuvilla ja täällä lomailevilla tai vierailevilla tulee olla valta.

Alussa esitin kysymyksen, että kumpi on tärkeämpi: ihminen vai susi? Tähän ei ole kuin yksi vastaus: ihminen.

Susilaumat pitäisi siirtää sinne missä ei ole asutusta ja elinkeinoja tai hävittää susikanta sille tasolle, jolla se oli esimerkiksi 80-luvulla. Olisi tietysti harmillista, kun näiden susitutkijoiden ja muiden asialle vihkiytyneiden ansaintakeinot vähenisivät, mutta voisimmehan me käyttää susien suojelusta säästetyt rahat lasten luonto-ohjaukseen tai vanhusten hoitoon.

Aikoinaan katosi kylillämme pari vanhusta ja tulihan kaksi poliisia paikalle kaveriksemme suorittamaan etsintää. Onneksi kadonneet löytyivät suhteellisen hyväkuntoisina aikaan ja olosuhteisiin nähden. Poliiseille kaikki kunnioitus, he hoitavat tehtävänsä hyvin resurssien puitteissa. Mutta jos joku erehtyy ampumaan suden, niin on heti paikalla monta poliisia, puolustusvoimat, rajavartiosto, helikopterit ja muuta kalustoa. Eipä vaan niitä näy, kun on ihmishengestä kyse.

Lopuksi toivon, että välttyisimme tulevaisuudessa uusilta susien aiheuttamilta vahingoilta ja ennen kaikkea siltä, että ne eivät ala käydä ihmisten päälle, saatikka lasten ja vanhusten.

Helena Oksanen, eläkeläinen

Lue lisää aiheesta