Elma ja Konsta Kukkoselle on jo pienestä pitäen ollut selvää, että he haluavat jatkaa vanhempiensa aloittamaa työtä. Nyt heillä on ensimmäinen oma metsäpalsta, joka on pitkän tähtäimen sijoitus tulevaisuuteen.
Mainos | Ikä ei ollut este, kun sopiva metsäpalsta tuli vastaan ja molemmat pääsivät toteuttamaan lapsuuden haaveensa omasta metsästä. Heinävedellä asuvien sisarusten Elma Kukkosen, 22, ja Konsta Kukkosen, 18, yhteenlaskettu ikä on neljäkymmentä vuotta, mutta kokemusta metsätöistä on molemmilla jo alle kouluikäisestä.
– Olemme lapsesta asti istuneet moton kyydissä. Kun metsän keskellä kasvaa, haluaa jatkaa sitä, minkä vanhemmat ovat aloittaneet, nuoret metsänomistajat kuvailevat.
Metsäpalstan osto tuli ajankohtaiseksi, kun vanhempien tuttavat olivat luopumassa omastaan ja tarjosivat sitä ostettavaksi. Molemmat kokivat, että nyt on oikea hetki. Vanhempien tuki taustalla auttoi päätöksen teossa.
– Minulla on aina ollut haave omistaa omaa metsää ja nyt tuli tilaisuus. Vanhemmilla oli aiemmin ostettu tila siinä kupeessa. Saatiin hyvänkokoinen tila hyvään hintaan, mutta toki yllätyksiäkin löytyi ja pääsi heti keväällä metsänhoitohommiin. Toisaalta – paljon hoitoa vaativat tilat ovat hyviä ostoksia, kun omalla työpanoksella saa nostettua tilan arvoa nopeastikin, Konsta pohtii ostoprosessia.

Metsä on hyvä sijoituskohde
Elma pitää metsää myös turvallisena sijoituskohteena verrattuna vaikkapa asunto-osakkeeseen.
– Metsä on tavallaan varma sijoitus. Asuntosijoittamisessa on enemmän riskejä, joihin et voi itse vaikuttaa. Metsänomistajana voit tehdä monenlaisia ratkaisuja omaisuuden arvon nostamiseksi eikä ole niin paljon ulkopuolisia tekijöitä, jotka vaikuttavat sen arvoon.
Kukkosen sisarusten parinkymmenen hehtaarin metsäpalsta sijaitsee Heinävedellä. Metsänhoidollisissa asioissa vanhempien tuen lisäksi auttaa Elman koulutustausta: hän valmistui viime vuoden lopulla metsätalousinsinööriksi ja jatko-opinnot yliopistossa kiinnostavat. Konsta puolestaan kirjoittaa nyt keväällä ylioppilaaksi. Kesätyöt ovat kuitenkin molemmille jo selvillä, ne löytyvät omasta metsästä.
– Palsta on mielenkiintoinen kokonaisuus aukkoa, ensiharvennusmetsää ja osaa odottaa kohta jo päätehakkuu. Pääasiassa siellä on kuitenkin nuorempaa havupuuta, Elma kuvailee ja Konsta täsmentää, että viime kesänä hoidettiin taimikoita ja ojitettiin ja tulevana kesänä päästään istutushommiin.
– Männyn kylvössä ja kuusen istutuksessa menee touko-kesäkuun vaihde, silloin on sopivasti kosteutta, että taimi ehtii asettua.

Tähtäimessä metsäyrittäjyys
Sisaruksilla ei ole ollut ainakaan vielä kiistaa metsänhoitotöistä, vaan molemmat tuovat oman työpanoksensa tasaisesti palstan hoitoon. Uusia ostoksia ei ole toistaiseksi suunnitelmissa ennen kuin nykyisen tilan hoitorästit hoidetaan ensi kuntoon. Myös hinta on kriittinen tekijä.
– Metsää ei kannata yli- eikä alihintaan ostaa. Metsänomistus on pitkänaikainen sijoitus ja koko elämä on aikaa seurata sijoituksen tuottoa. Itse tekemällä kulut ovat nolla, ja tulot saa omaan taskuun, Konsta laskeskelee, mutta pohtii samalla, ettei hän ihan koko aikaa metsässä viihtyisi.
– Metsästä ei ehkä tule minulle ammattia, mutta osa-aikaisena metsäyrittäjänä voisin toimia. Luonnossa liikkuminen on mukavaa, metsässä on hiljaista ja siistiä. Se on omanlainen kokemus.
Elma sen sijaan haaveilee jopa kokoaikaisesta metsäalan yrittäjyydestä. Alkuvuoden 2023 hän on viettänyt Ranskassa hevostilalla ja pitää kokemusta ainutlaatuisena.
– Erään suomalaisen tutun kautta pääsin tänne Normandiaan hevostilalle töihin. Työ on tosi mukavaa, vaikka päivät ovatkin pitkiä. Halusin tämän kokemuksen, ettei tarvitse myöhemmin miettiä ja harmitella. Tulevaisuudelta toivon, että minulle on joskus enemmänkin metsää. Olisi tosi kiinnostava elättää itsensä omalla metsällä, siellä se siintää tavoitteena.