maanantai 23.10.2017
Severi

Valitsee sielu seuransa

Jo vuosia sitten palasi filosofian tohtori Sirkka Heiskanen-Mäkelä juurilleen Iisalmen kaupunkiin ja Vieremän Valkeisille.  ” Iisalmen yhteislyseon historiassa 1896 – 1946 ” on nuoresta koulutytöstä  seuraava merkintä: ”Heiskanen, Sirkka Leena, yhteislyseolainen, Vieremä. S. 13.2.34 Vieremällä. Vanh.: maanviljelijä Otto Vilhelm Heiskanen ja kansakoulunopettaja Aili Katri Ruotsalainen. Opp. I – II l. 45 -. Piirustus ja lukeminen.”  Marraskuun 13 päivänä 2007 on  Jyväskylän yliopiston Emeritusluentosarjassa ollut  professori emerita Sirkka Heiskanen-Mäkelän luento: ”Suomennoskirjallisuuden ja sen tutkimuksen historiaa.” Koska parhaillaan vietetään   Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liiton 65. Ylä-Savon Maakuntajuhlia, on aluksi paikallaan mainita tohtori Sirkka Heiskanen-Mäkelän laajasta ja monipuolisesta  julkaisutuotannosta hänen kirjoituksensa ”Kauppis-Heikistä nuorisoseuramiehenä ja kansanvalistajana” ( Kotikyliltä, Kauppis-Heikin muistoseminaarin 2000 satoa, Kauppis-Heikin seura, 2001 ). Siinä Vieremän Valkeisten tyttö kirjoittaa kotikylänsä pojasta, sillä kuten tiedämme, opettaja ja kirjailija Kauppis-Heikki syntyi Vieremän Valkeisilla kesäkuun 7 päivänä 1862.

Tässä päivänä muutamana haahuilin kirjahyllyjemme luona kesälukemista arpoen ja kuinka ollakaan, tartuin teokseen nimeltään  ”Valitsee sielu seuransa, Emily Dickinsonin runojen suomennoksia”, toimittaneet Sirkka Heiskanen-Mäkelä ja Keijo Virtanen, Jyväskylän yliopiston Kirjallisuuden laitos, 1992.  Huomasin, että tohtori oli kirjoittanut kirjaan omistuksensa jo yli  20 vuotta sitten. Muistin ainakin selailleeni teosta. Dickinsonin runoja ovat kääntäneet  Sirkka Heiskanen Mäkelä, Halosten taiteilijasukuun kuulunut Kaarina Halonen sekä runoilija Helvi Juvonen, hänkin Iisalmen yhteislyseon kasvatti. Onnittelen itseäni siitä, että viimeistään tänä  vuonna 2017 luin uudelleen  puheena olevan hienon , syvän  kokoelman. Onnittelen Sirkka Heiskanen-Mäkelää, joka on kirjallisuuden tutkijana ja kääntäjänä   tehnyt suurenmoista, ajatonta työtä. Minulle kävi kuin Runebergin ylioppilaalle Vänrikki  Stool -runossa – ”Ma luin rivin, luin kaks”… Kirjassa on Sirkka Heiskanen-Mäkelän lyijykynäpiirroksia sekä Kaarina Halosen vuonna 1986  ottamat valokuvat runoilijan kotitalosta, huoneesta sekä kodin puutarhasta Amherstissa,  Massachusettsissa.

Teos sisältää Helvi Juvosen kirjoituksen ”Emily Dickinson” ( Parnasso 6, 1958 ),  Juvonen  kirjoittaa: ”Kirjallisuudentutkijat ovat pitäneet häntä Amerikan parhaimpana naislyyrikkona. He ovat myös lukeneet hänet maailman neljän parhaimman naisrunoilijan joukkoon. ” Emily Dickinson  ( 1830 – 1886 ) kirjoitti 1775 runoa, joista hänen eläessään julkaistiin seitsemän.  Dickinson on kertonut ystävälleen  itsestään: ”Minulla ei ole nyt kuvaa itsestäni, mutta olen pieni kuin peukaloinen, tukkani on röyhkeä kuin kastanjapähkinä ja silmäni kuin sherry lasissa, jonka vieras jättää.” Helvi Juvosen kääntämä kuuluisa  nimiruno 303 alkaa seuraavasti:

Valitsee sielu seuransa

ja sulkeutuu

sen ylhäisyyteen tunkeudu

ei enää muu…

Sirkka Heiskanen – Mäkelä on kääntänyt teokseen 22 Dickinsonin runoa, joista viimeinen eli numero 1775  on ollut näkyvästi esillä Kajaanin runoviikolla heinäkuussa 2001, jolloin on esitetty Emily Dickinsonin elämästä kertova monologidraama ”Emily”:

Preeriaksi riittää

apila ja mehiläinen –

unelmissa.

Unelmakin riittää ellei riitä

mehiläiset.

Helvi Juvonen kirjoittaa: ”Eläimistä Emily Dickinsonin parhaat ystävät olivat mehiläinen ja kimalainen ja erikoisesti punarintasatakieli ( robin ). Eräässä runossa hän kirjoittaa, että punarintasatakieli määrää hänen sävelensä, koska hän elää siellä, missä punarintasatakielet elävät ( The robin ´s my criterion for tune ), toisessa taas, että jos hän voi auttaa pökertyneen satakielen takaisin sen pesään, hän ei elä turhaan ( If I can stop one heart from breaking ).” Numero 182 onkin omistettu satakielille, pysäyttävän runon, jota olen vuosien varrella puheissani usein lainannut, on kääntänyt Helvi Juvonen:

Satakielten tuloon jos

enää elä en,

punarintaiselle vie

muistomurunen.

 

Jos en kiittää saata

läpi unenkin,

tiedät, koetan kyllä

huulin kivisin.

 


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *