keskiviikko 18.10.2017
Satu, Säde, Luukas

VAIN MALMÖSSA

Ystäväni soitti melkoinen häpeä äänessään ja kysyi varovasti “Onko sulla ruokaa? Mulla ei ole tilillä yhtään rahaa?”. No voin ostaa matkalta, vastasin, tuun sinne ja tuon ruokaa, tottakai! Hän toivoi falafelia ja pyyntöön vastattiin myöntävästi, hyppäsin pyöränselkään ja koska Malmön Möllavångenissa ei voi pyöräillä yli minuuuttia tulematta falafel-kioskille, oli rulla kädessäni pian.

Ottaessani pankkikortin esille kävi ilmi ettei heillä kyseinen maksuväline kelpaa. Käteistähän minulla ei ole juuri koskaan… Juuri kun ehdin henkisesti valmistautua kertomukseen nälkäisestä ressukasta joka odottaa minua ja ruokalähestystä epätoivoisena, vastaa arabimyyjä iloisena “Betala sen” eli “Maksat sit joskus!”.

Milloin liene on tuo “sit joskus” kun en ole koskaan ollut kyseisessä paikassa eikä myyjällä tietenkään ole mitään takeita että koskaan palaisin. Siitä hän ei näyttänyt välittävän. “Maksat ensi kerralla”, hän hymyili. Lupasin ja vannoin palata käteistä mukanani, ja koska olin lähdössä lentokentälle seuraavana aamuna, tiesin että kiertueaikataulu estää minun ja falafelmyyjän jälleennäkemisen seuraavat 3 viikkoa.

En voinut olla ajattelematta “Vain Malmössa…” kun pyöräilin mangomehu ja lämmin rulla pyöränsarvessa takaisin yöhön. Kertoessani tarinaa rappukäytävässä nälkäiselle ystävälleni sanoi hän samat sanat ääneen lisäten “Tuo on niin tyyppillinen Malmöjuttu”. En Malmö-grej.

Savolaisena ja pikkukylän kasvattina en kuitenkaan voinut olla ajattelematta kaikkia sellaisia iisalmelaisia torimyyjiä ja kuopiolaisia kioskinpitäjiä joille samat naamat saapuvat vuosi vuoden jälkeen ostamaan samat ostokset. Joskus jos lompakko unohtui kotiin, ei se haitannut. Maksat sit ensi kerralla!

Se pikkukaupungin tuntu, ihmisten samaan hiileen puhaltaminen ja Random Acts Of Kindness on minulle Malmö mutta monelle muulle heidän kotikaupunkinsa. Yhteenkuuluvuudentunne kai on se mikä saa monen jäämään. Harvapa haluaa pois paikasta missä tuntuu että tuntemattomatkin luottavat, vastaantulijalle saa hymyillä ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä vastaantulija on vieläpä tuttu jonka kanssa voi vaihtaa sanasen. Osa pitää juuri suurkaupungin anonymiteetistä mutta väittäisinpä että suurin osa ihmisistä haluaa olla osa jotain, tuntea kuuluvansa paikkaan ja yhteisöön. Sen saa vain kanssaihmisistä. Minulle on ihan sama mitä he ulospäin edustavat, olipa falefel-myyjä tai arabi, olipa torikauppias tai savolainen, kunhan jaamme tilan yhteisymmärryksessä ja jaamme rakkauden samaan kotipaikkaan jossa kohtelemme toisiamme kunnioituksella.


  • Kommentit

    • matias_rajala@hotmail.com

      Huoh, taas näitä urpoja.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *