| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Sunnuntai 26.5.2013 |
|
Yötön yö tuoksuu makkaralta ja vastalta
Kiuruveden torille kokoontui juhannuskansaa kuuntelemaan kesäisessä alkuillassa kaikunutta haitarinsoittoa.
Haitarin kaihoisa ääni kaikui Kiuruveden torilla torstai-iltana. Kaupunki alkoi vaipua keskikesän juhlan taianomaiseen tunnelmaan. Samaan aikaan monet juhannuksen viettoon matkanneet vielä tuskailivat tien päällä.
Liikkuvan poliisin mukaan juhannusliikenteen vilkkain aika osuu Ylä-Savossa juuri torstai-iltaan.
- Torstain menoliikenne on vilkkaampaa kuin sunnuntain paluuliikenne. Moni aloittaa kesälomansa juhannuksena, joten mökiltä ei ole sunnuntaina kiire pois, sanoo
Sen sijaan menoliikenteessä monen kaasujalka oli kovin raskas.
Poliisi ja pelastustoimi toivovat viileähkön sään hillitsevän keskikesän yön kuumaverisimpiä juhlijoita.
- Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Valvomme juhannuksen viettoa resurssiemme puitteissa niin vesillä kuin tieliikenteen puolellakin, Mönttinen sanoo.
Valtaosa kaupoista sulkee ovensa perjantaina puoliltapäivin. Osa pienistä myymälöistä palvelee asiakkaitaan myös lauantaina.
Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.
|
|

