EmediateAd

Veronkorotukset näkyvät maaseutuväen kukkarossa

31.12.2011 11:01
Kuva: Innimari Hyvärinen

Lihasikalaa pitävä Kati Partasen mielestä tuottajien työmäärä on liian raskas. Jos työ olisi mielekästä, jälkikasvu uskaltaisi ja haluaisi paremmin jatkaa sukutilaa.

innimari hyvärinen

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) johtokunnan jäsen, maatilayrittäjä Kati Partasen mukaan esimerkiksi vuoden alussa voimaan astuva polttoaineveron nousu kirpaisee eritoten maaseudun väkeä.

- Muutenkin uudet veronkorotukset painottuvat mielestäni liikaa maaseutuun ja tuottajiin.

MTK sai taisteltua niin sanottuun maaseututupoon myös torjuntavoittoja. Esimerkiksi energiaveron palautukset eivät vähene. Partanen on kiitollinen, että hallitus lupaa vihdoin kiinnittää huomiota maaseudun yrittäjien työssä jaksamiseen.

Maataloustuottajan työ vie paljon aikaa, mikä on hankaloittanut jatkajien löytämistä maatiloille.

- Moni suuri, hyväkuntoinen ja tuottavakin maatila on lopettanut toimintansa, koska nuoret sukupolvet eivät tahdo tai uskalla ruveta niin työsidonnaisen ammatin harjoittajaksi, Partanen harmittelee.

Hän onkin iloinen, että lähiruoka on alkanut kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän. Kotimaisen tuotannon kannattavuuden mittarina toimivat pitkälti kuluttajien vaatimukset.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.