EmediateAd

Valojen sammuttelijoille sakkorangaistuksia käräjillä

9.3.2010 5:07 Simo Roth

Viime syksynä Kiuruvedellä taajaman katuvaloja useita kertoja sammuttaneet nuorukaiset tuomittiin vahingontekojen lisäksi lukuisista muistakin rötöksistä maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeuden Iisalmen kansliassa.

Kuusi vuosina 1990-1994 syntynyttä nuorukaista oli vastaamassa kaikkiaan 15 eri teosta. Heidät tuomittiin nuorina henkilöinä sakkorangaistuksiin, jotka vaihtelevat 150 eurosta 726 euroon. Päiväsakkojen, suuruudeltaan kuusi euroa, lukumäärä oli enimmillään 121 kappaletta.

Maksettavien korvausten määrä nousee useisiin tuhansiin euroihin. Nuorukaisten asianajokulut jäivät vähäisten tai olemattomien tulojen vuoksi valtion vahingoksi.

Valojen sammutteluun nuorukaiset innostuivat viime lokakuussa. Ensimmäisellä kerralla kolme nuorukaista sai pimennetyksi vajaan kolmanneksen kaupungin keskustan katuvaloista. Nuorukaiset murtautuivat katuvalokeskuksiin ja kytkivät valot pois.

Sama homma tehtiin vielä kahdesti uudestaan runsaan viikon kuluttua. Kaupungille vahingonteoista aiheutui vajaan 1 500 euron kustannukset.

Nuorukaisten syntilistalla oli myös useita varkauksia. Kaksi nuorukaista esimerkiksi murtautui pienkonekorjaamoon, mistä anastettiin 800 euroa kassasta sekä mopon osia. Tekoaikaan nuorukaiset olivat alle 18-vuotiaita.