| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 19.6.2013 |
|
Työryhmä tyrmää sisämaan yöjunat
Sisämaan yöjunien palauttamista selvitellyt työryhmä ei tule esittämään liikenteen palauttamista. Työryhmä, jolla on työskentelyaikaa tammikuun loppuun saakka, luovuttaa raporttinsa lähiaikoina liikenneministeri
Työryhmä pitää yöjunaliikennettä kannattamattomana vuonna 2006 lopetetuilla reiteillä, joita ovat Helsinki-Kuopio-Oulu sekä Joensuu-Turku.
Sisämaan yöjunalinjojen perustamisen sijaan matkustusmukavuutta voidaan työryhmän mielestä parantaa Savon ja Karjalan ratojen nopeustason nostamisella. Näin päiväjunien matka-aikoja saadaan lyhennetyksi ja samalla vähennetään tarvetta yöllä matkustamiseen.
Työryhmän raporttiluonnoksessa myönnetään esimerkiksi Iisalmen yöjunatarpeet. Kaupungissa ei ole reittilentokenttää ja etäisyydet etelään ovat Kuopiota pidemmät. Näin yöjunayhteys palvelisi Pohjois-Savossa erityisesti Iisalmea.
Raporttiluonnosta kritisoi muun muassa Suomen Rautatiematkustajat ry, jonka puheenjohtaja
Työryhmän laskelmat on Kämäräisen mukaan tehty salaisilla tiedoilla, joten kannattavuudesta voidaan olla toistakin mieltä.
Kämäräinen sanoo, että tulos saadaan ilman muuta kannattamattomaksi, jos junan kustannukset lasketaan maksimipituisen junan mukaan vaikka todellinen kysyntä olisikin 50-70 prosenttia maksimipituisen junan kannattavuudesta.
- Selvityksen teossa ei ole ollut aikomustakaan selvittää sitä, mitä hyötyä yöjunista olisi, Kämäräinen toteaa.
UUTISET 7
|
|

