Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja vaihtuu yllättäen

9.2.2010 05:11 Hannu Keränen

Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja vaihtuu yllättäen. Toiminnanjohtaja Liisa Sahin työsuhde päättyi perjantaina. Hänet oli sitä ennen vapautettu työvelvoitteesta jo kahden viikon ajan.

Yhteiseen sopimukseen vedoten Sahi ja Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Antti Tapanila eivät halunneet kertoa, mikä oli syynä työsuhteen päättymiseen.

- Lähtöön ei liity dramatiikkaa ja en lähde kertomaan yksityiskohtia asiasta enkä rahasummista. Partio rakentuu perinteisen vapaaehtoistoiminnan varaan ja hallitus käyttää päätösvaltaa yhdistyksen asioissa aivan samalla tavalla kuin muissakin yhdistyksissä, kertoi Tapanila sunnuntaina Iisalmen Sanomille.

Sahi nimitettiin toiminnanjohtajan tehtävään alkuvuodesta 2007. Tapanila astui puolestaan Suomen suurimman nuorisojärjestön ruoriin vuonna 2008. Sopimus työsuhteen päättämisestä tehtiin Tapanilan mukaan hyvässä yhteisymmärryksessä. Toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi Elina Lahtinen.

Partioliikkeellä riittää tehtävää tälle vuodelle, sillä se viettää 100-vuotisjuhliaan erilaisine tapahtumineen ja huippuna on kesän Kilke-suurleiri Evolla.

- Juhlavuoteen lähdemme hyvällä mielellä ja toiveena on, että harrastus herättää innostusta ja olisi juhlavuoden ansiosta esillä, Tapanila toteaa.

Iisalmen alueellinen tempaus juhlavuoteen liittyen alkaa lauantaina 13.2. ruokailulla Iisalmen torin kupeessa kello 13, ja tuntia myöhemmin alkaa Kirkkopuistossa kaupunkisuunnistus Afrikan tähden peli-idealla.

Illaksi ja yöksi vanhemmat partiolaiset majoittuvat museon läheisyydessä olevaan puistoon nautiskellen juhlavuoden tunnelmasta kaminateltan lämmössä.