| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 9.2.2010 |
Sosiaaliturvaa ei leikata
- Käsiteltiin Samin kanssa ajomatkalla kaikki kunnan asiat, ministeri Liisa Hyssälä kertoi. Kunnanjohtaja Sami Miettinen (oik.) on toiminut aiemmin ministerin avustajana. Kahvila Relaxiin lehdistötilaisuuteen matkalla myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Kyösti Saksman (keskusta).
Sosiaali- ja terveysministeri
- Se oli murheellista aikaa, jolloin lapsiperheiden ja vähävaraisten etuuksia leikattiin ja moni putosi köyhyysloukkuun ja syrjäytyi. Ne virheet tunnustetaan nyt, emmekä halua niitä toistaa, Eläkeliiton järjestämässä Kekrijuhlassa Pielavedellä lauantaina vieraillut Hyssälä sanoi kunnan järjestämässä lehdistötapaamisessa.
Leikkaukset myös syvensivät lamaa ja esimerkiksi lastensuojelussa niiden varjot olivat Hyssälän mukaan pitkät.
Vuonna 2011 voimaan tulevasta takuueläkejärjestelmästä Liisa Hyssälä kertoo erityisesti iloitsevansa:
- Saamme peruseläketurvan pienintä sosiaaliturvaa nauttiville ja työkyvyttömille, eikä kenenkään tarvitse perusturvan takia mennä sosiaaliluukulle. Eläke on noin 700 euroa ja lisäksi voi saada asumistukea ja hoitotukea. Se on alku sellaiselle tasolle, että pärjää.
Takuueläkkeen piiriin tulee kuulumaan alkuvaiheessa noin 126 000 ihmistä. Vanhuuseläkkeiden lisäksi kyse on työkyvyyttömyyseläkkeistä, jotka ovat esimerkiksi lapsuudesta asti vammaisen ihmisen toimeentulo koko aikuisiän.
Myös lapsilisien, kodinhoidontuen ja muiden vähimmäisturvaetuuksien sitominen kuluttajahintojen muutosta seuraavaan indeksiin samasta ajankohdasta eli maaliskuusta 2011 lähtien on Hyssälän mukaan merkittävä uudistus.
- Näin varmistetaan niiden reaaliarvon säilyminen. Yhteiskunnan pienituloisista huolehtiminen vaatii perusturvaetuisuuksien arvioimista vaalikausittain. Se on saatava lakisääteiseksi ja näin on myös sosiaaliturvan uudistamista pohtiva Sata-komitea esittänyt.
Sata-komitealta Liisa Hyssälä odottaa vuoden loppuun mennessä merkittäviä linjauksia vuoden loppuun mennessä sosiaaliturvan järjestämisestä tulevaisuudessa, kun vanhusväestön määrä on suuri ja työtätekevien joukko pieni.
Kansanedustaja
Linjauksia tarvitaan Liisa Hyssälän mukaan myös Kela-siirtoihin, joissa keskusta on ajanut toimeentulotuen perusosan ja omaishoidontuen siirtämistä Kelan maksettavaksi. Se helpottaisi kuntien tilannetta ja yhdenmukaistaisi omaishoidontuen asuinkunnasta riippumatta.
- Siinä on monta pulmaa, mutta maksatus olisi saatava samojen kriteerien pohjalle eikä niin, että loppuvuodesta tukea ei voi hakea kun kunnan rahat ovat loppuneet.
Hyssälän avustajana aiemmin toiminut kunnanjohtaja
- Se on hieno tilanne, ja valtuuston puheenjohtajalle siitä myös kiitokset, ministeri sanoi Kataista olalle taputtaen.
|
|

