| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Perjantai 24.5.2013 |
|
Sisäilmaongelmia vähäteltiin Kiuruvedellä liian pitkään
Virkamiehet ja päättäjät vähättelivät vuosikausia kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmia, sanoo 30 vuotta luottamushenkilönä toiminut
- Oirehtivia pidettiin herkkähipiäisinä. Suhtautuminen oli sellaista, että ne on niitä akkojen höpinöitä.
Koivunurmen mukaan sisäilmaongelmien syihin ei myöskään puututtu jämäkästi.
- Katossa saattoi olla vesivahinko. Korjaustoimenpide saattoi olla levyn vaihto ja uusi maali päälle.
Valtaosassa Kiuruveden päiväkoti- ja koulukiinteistöjä on paljastanut eriasteisia - myös vakavia - sisäilmaongelmia viime vuosien aikana.
Lastenhoitajana työuransa Kiuruvedellä tehneellä Koivunurmella on omakohtaista kokemusta homeongelmista. Pitkän sairastelukierteen päätteeksi hän sai astman.
Hänen mukaansa viime aikoina sisäilmaongelmiin on onneksi alettu suhtautua aikaisempaa vakavammin.
Myös avoimuus on lisääntynyt. Kaupungin sisäilmatyöryhmä on jopa tiedottanut ongelmista oma-aloitteisesti julkisuuteen.
- Entisaikaan ongelmat pyrittiin pitämään visusti piilossa.
Koivunurmi toivoo, että lasten vanhemmat pitäisivät sisäilmaongelmista enemmän ääntä.
Lukuisat työntekijät ovat menettäneet terveytensä Kiuruveden koulujen ja päiväkotien homeongelmien takia. Iisalmen Sanomat haastatteli heistä kaksi.
Lastentarhanopettaja
Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.
|
|

