| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
"Savonian päättäjäksi valittu edustaa kuntaa"
Kuntaliiton johtava lakimies Riitta Myllymäki ihmettelee tyystin erilaisia käsityksiä, jotka ovat kummunneet kiuruvetisen Markku Ruotsalaisen (vas.) äänestyskäyttäytymisestä Savonia ammattikorkeakoulun hallituksessa 20. joulukuuta.
Savonian hallitus ei lämmennyt uusille luonnonvara-alan koulutuspaikoille Iisalmen yksikköön. Lisäpaikat hylättiin yhden äänen enemmistöllä. Ruotsalainen äänesti hylkäämisen puolesta.
Ruotsalainen perusteli äänestyskäyttäytymistään sillä, että päätös turvaa mahdollisuudet koulutuksen vahvistamiseen Ylä-Savossa.
Ruotsalainen ei kokenut toimineensa kuntalain vastaisesti eikä Ylä-Savon etua vastaan. Hän on hallituksessa vasemmistoliiton mandaatilla.
Myllymäki näkee asian hieman toisin. Kunnan kuntayhtymän toimielimiin valitsemat jäsenet ovat kunnan luottamushenkilöitä.
- Kuntalain 23 pykälän mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.
Myllymäen mukaan kunnalla on mahdollisuus toimia, ellei se ole tyytyväinen luottamushenkilöön.
- Valtuusto voi erottaa kuntayhtymään valitsemansa luottamushenkilön, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta.
Savonia ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenet valitsee ammattikorkeakoulun valtuusto. Jäsenkuntien valtuustot puolestaan valitsevat ammattikorkeakoulun valtuuston jäsenet.
Koulutuspaikka-asia on Savonian valtuuston käsittelyssä huomenna.
|
|

