EmediateAd

Remonttiyllätys: herhiläispesä vintillä

4.9.2010 12:02 Anita Kulmala

Kattoremontin tekijät kauhistuivat löydettyään vintiltä valtavankokoisen herhiläisten pesän Kiuruveden Honkarannassa torstaina. Talon omistaja Antero Erholtz pyysi palomiehet avuksi, ja nämä hoitelivat pesän asukkaineen pois.

- Ne näytti ihan avaruusmiehiltä suojapuvuissaan, Erholtz sanoo palomiehistä. Herhiläisten ulkonäöstä hänellä ole kuin toisen käden tietoa, eikä kukaan tullut ajatelleeksi kuvan ottamista.

- Kuningatar oli kuulema ollut piikkeineen melkein kymmenen senttiä pitkä, palomiehet kertoivat. Tuolla se pesä on jätesäkissä, mutta en ole uskaltanut katsoa, kun palomiehet sanoivat että joku saattaa vielä olla elossa. Kärpäsmyrkkyähän ne laittoivat ensin pesään, Erholtz kertoo, ja lisää:

- Ei kuuleman yhteen tuhanteen mahdu niiden määrä.

Pesä oli joka suuntaan noin 50 sentin mittainen, ja sen tekemiseen herhiläiset olivat käyttäneet purua ja eristevilloja niin, että Erholtz arvioi joutuvansa laittamaan uutta villaa ympäriinsä noin 80 neliötä. Sahajauhot olivat hävinneet kokonaan.

- Pesässä oli kymmeniä suuaukkoja, muutama sentti halkaisijaltaan. Niistä kai sitä villaa on kuljetettu, ja talitintit kantavat sitä myös.

Talo on rakennettu vuonna 1967, ja siihen tehtiin edellinen kattoremontti vajaat kymmenen vuotta sitten.

- Silloin vintillä oli ampiaispesiä, mutta nyt ei ollut yhtään, eikä ampiaisia ole näkynyt pariin kesään. Herhiläiset kuuluvat syövän niitä, Erholz sanoo.

Wikipedian tiedot vahvistavat, että herhiläiset tuhoavat ampiais- ja mehiläispesiä. Ne eivät ole sen aggressiivisempia kuin muutkaan ampiaiset, eikä niiden myrkky ole yhtä toksista kuin esimerkiksi tavallisen tarhamehiläisen.

Isosta koostaan huolimatta ne ovat yleensä rauhallisia.

Herhiläinen oli Suomessa vakituinen laji 1930-luvulla. Sotien jälkeen se katosi vuosikymmenien ajaksi. Lajin paluusta saatiin viitteitä 90-luvun lopulla, jolloin Virosta ja Karjalan kannakselta vaeltaneiden herhiläisten havainnot runsastuivat.

Herhiläisiä seuraavan Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin vuosien 2001 ja 2003 kyselyissä saatiin 45 kunnasta noin 270, vuoden 2007 kyselyssä 180 havaintoa ja 57 pesää.