| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 20.6.2013 |
|
Rankkasade tulvi kellareihin
Rankkasade tulvi terveyskeskuksen alakertaan. Huoltoasentaja Tapani Lappalainen imi toimistosta vettä märkä-imurilla.
Rankka sadekuuro ryöpsäytti tulvavedet noin kymmenen kiinteistön kellariin maanantaiaamuna.
Vettä tulvi muun muassa terveyskeskuksen, kulttuurikeskuksen, kaupungintalon, Keisarinkulman ja linja-autoaseman kiinteistöjen alakertoihin.
- Koko kalustomme, eli neljä yksikköä, oli valjastettu pumppaustehtäviin. Kiirettä piti, sillä päällekkäisiä tehtäviä oli kymmenen, sanoo vs. paloesimies
Kaupungin tilapäällikön
- Vesi ei ole tulvinut näin laajamittaisesti kiinteistöihin minun työurani aikana, sanoo 26 vuotta kaupungilla työskennellyt Kurki.
Rankkasade iskee joka kesä. Miksi nyt sattui niin paljon vesivahinkoja?
- Todennäköisesti rankkasade oli hyvin paikallinen ja keskittyi ydinkeskustan alueelle. Esimerkiksi Kangaslammilla ei satanut niin paljon, Kurki sanoo.
Kaupunki aikoo selvittää kiinteistökohtaisesti tulvinnan syyt.
- Sen jälkeen tehdään päätöksiä siitä, mitä voidaan tehdä tulvien ennaltaehkäisemiseksi.
Pahimmat vesivahingot sattuivat terveyskeskuksessa ja linja-autoasemalla toimivan kauneushoitola Salon Mangon tiloissa.
Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.
|
|

