EmediateAd

Rakennustarkastajan valinnassa ei virheitä

10.3.2010 5:07 Simo Roth

Kuopion hallinto-oikeus on hylännyt Kiuruveden rakennustarkastajan valinnasta tehdyn valituksen. Teknisen lautakunnan tekemät päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä eivät ole muutoinkaan lainvastaisia.

Tekninen lautakunta valitsi vajaa vuosi sitten rakennustarkastajan virkaan Tuomo Halmeen ja varasijalle Matti Jokitalon.

Jokitalo haki oikaisua lautakunnan päätökseen, mutta oikaisuvaatimus hylättiin. Sen jälkeen Jokitalo valitti asiasta hallinto-oikeuteen.

Valituksen mukaan valintaryhmän työskentelyyn ja tekniselle lautakunnalle tehtävän esityksen valmisteluun osallistui sellaisia henkilöitä, joiden ei olisi pitänyt osallistua valintaryhmän toimintaan. Virkaan valitulla ei Jokitalon mielestä ole myöskään riittävää kokemusta.

Hallinto-oikeuden mukaan Halmeen valinta perustui hakijoiden vertailuun, jossa huomioitiin koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi valintaryhmän haastattelussa esille tulleet seikat sekä haastateltujen henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tämän vuoksi lautakunta ei päättäessään kokonaisarvion perusteella valita Halmeen virkaan ole menetellyt yleisten virkanimitysperusteiden vastaisesti.

Hakijoista laaditussa yhteenvedossa olleet puutteellisuudet liittyen Jokitalon toimimiseen luottamustehtävissä eivät hallinto-oikeuden mielestä ole sen laatuisia, että niillä olisi ollut vaikutusta teknisen lautakunnan päätöksen lopputulokseen.