EmediateAd

Raju ukkosmyrsky ei säästellyt voimiaan

5.8.2010 12:03 Susanna Vilpponen

Eilen illan suussa riehunut ukkosmyrsky pyyhkäisi Ylä-Savon ohitse valtavalla voimalla. Lyhytkestoinen, mutta raju myräkkä vahingoitti alueita laajalti keskiviikkoiltaan saapuneiden tietojen mukaan.

- Myrsky aiheutti erittäin pahoja ongelmia koko alueelle, tämä on totaalinen tuho, käyttöpäällikkö Pekka Miettinen Savon Voiman Verkko Oy:sta kertoo.

Erityisesti Kiuruveden seutu sekä Iisalmen ja Lapinlahden välimaasto koki myrskyssä kovia. Kiuruveden Rytkyn kylässä myrsky aiheutti suuria vahinkoja.

- Rakennusten katot ovat lennelleet, aitta nousi ilmaan ja sähkölinjat ovat ihan kappaleina, Jukka Tikkanen kertoo havainnoistaan Kiuruvedellä.

Rytkyssä syttyi palamaan myös energiapuukasoja korkealla harjulla.

Myrsky kulki alueen läpi nopeasti. Lapinlahdella rajuin syöksyvirtaus kesti arviolta 10-15 minuuttia. Tiet olivat useissa kohteissa tukossa kaatuneiden puiden vuoksi ja vahinkoa aiheutui monin paikoin.

Savon Voiman mukaan arviolta pahimillaan noin 20 000 taloutta jäi ilman sähköä. Lukuun on laskettu myös Asta-myrskyn jäljiltä vielä sähköttä olevat noin 2 000 asiakasta. Ukkosrintama katkoi sähköt viitostien länsipuolisten kuntien alueelta, joihin kuuluivat Lapinlahti, Pielavesi, Varpaisjärvi, Kiuruvesi, Vieremä, Iisalmi ja Sonkajärvi.

Epäedulliseen saumaan sattunut myrsky vaikeuttaa ja hidastaa korjaustöitä.

- Tämä tapahtui huonoimpaan mahdolliseen aikaan, kun edellisten vaurioiden korjaus on vielä kesken, Miettinen huokaisee.

Vielä myöhään illalla sähköttä oli 17 000 asiakasta.

Myräkkä hajaantui kaksiosaiseksi, ja siirtyi melko nopeasti Ylä-Savon yltä Kainuuta kohti. Sonkajärvellä, Vieremällä ja Iisalmessa ukkosrintama työllisti palokuntia lähinnä kaatuneiden puiden raivaamisella.

- Ukkospuuskat siirtyvät yön aikana Itään, torstai on ennusteen mukaan paljon rauhallisempi päivä, Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin kertoo.

Myrsky aiheutti myös junaliikenteen myöhästelyä Savon radalla valtakunnanverkon sähkökatkon takia.

Sadetta Ylä-Savossa tuli myrskyn aikana paikoitellen jopa yli 20 milliä.