| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 10.3.2010 |
Putket rikki, kuka korvaa?
Putkirikoista on tullut lauhtumisen myötä paljon ilmoituksia vakuutusyhtiöihin.
- Tänä vuonna ilmoituksia on tullut muutamaa edellistä vuotta enemmän, sanoo OP-Pohjolan vahinkotarkastuksen tiimipäällikkö
Myös sähkökatkot ovat aiheuttaneet putkien jäätymistä, sillä katkot voivat katkaista lämmitysjärjestelmien toiminnan. Joskus lämmittimet saattavat kovilla pakkasilla "sanoa sopimuksensa irti", Ruotsalainen toteaa.
Myös Lähivakuutuksen korvauspäällikkön
- Varsinkin tyhjillään olevien asuntojen valvonta on tärkeää, Rinnekangas sanoo.
Myös Ruotsalainen painottaa, että vapaa-ajan asuntojen valvontaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
Ruotsalaisen mukaan putkistot tulee aina tyhjentää ennen talven tuloa. Myös vesipumput tulee sulkea ja sulut laittaa kiinni.
- Jos asunnolla käydään silloin tällöin talven mittaan, niin samat temput pitäisi silti aina tehdä, Ruotsalainen sanoo.
Tärkeää on pitää loma-asunnossa riittävä peruslämpö.
Putkiturva kuulu yleensä kaikkiin laajoihin kotivakuutuksiin.
- Asiakkaat todella harvoin tinkivät näistä putkiasioista. Yleensä otetaan se laajaturva, Ruotsalainen sanoo.
Vahinkojen rahallinen suuruus riippuu paljon tilanteesta ja "yhteen sattumien summasta", kuten Ruotsalainen sanoo. Putkiremontin hinta voi vaihdella muutamasta sadasta eurosta jopa kymmeneen tuhanteen euroon.
Pelkästään jäätyneen putken sulattaminen on huoltotyötä ja rajattu vakuutuksista maksettavan ulkopuolelle huoltokustannuksina. Rinnekangas ja Ruotsalainen painottavat, että vakuutusyhtiöiden putkien suojeluohjeita tulee noudattaa. Putket tulee olla asianmukaisesti suojattu ja asennettu.
- Pahimmissa laiminlyöntitapauksissa korvaukset voidaan evätä, mutta näin harvoin käy, Ruotsalainen sanoo.
|
|

