| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Perjantai 3.9.2010 |
Pitkä putkilinja voi tuoda hajuhaittoja
Pitkä putkilinja saattaa aiheuttaa suurtakin hajuhaittaa pumppaamojen lähiympäristössä, joten pumppaamot on sijoitettava siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa.
Tätä mieltä on Ylä-Savon Sote-kuntayhtymän ympäristölautakunta, joka otti kantaa viiden kunnan yhteiseen jätevesihankkeeseen. Lausuntoa siltä pyysi Pohjois-Savon Ely-keskus.
Hajujen leviämistä ja niiden haitallisuutta selvitettäessä on tutkittava puhdistamojen ja lietteen käsittelyn lisäksi myös putkilinjalta muodostuvat hajut. Pitkä putkilinja aiheuttaa jätevedelle pitkän viipymäajan, josta voi aiheutua anaerobisten prosessien tuottamia hajupäästöjä.
Jätevesilietteen käsittelyn eri vaihtoehtoja sekä niiden vaikutusten selvittämistä olisi lautakunnan mielestä pitänyt tarkastella laajemmin. Lietteen käsittely siten, että prosessissa syntyvää tuotetta voidaan käyttää lannoitteena, on tulevaisuudessa tärkeä asia alueen maataloudelle.
Lapinlahdelle sijoitettavan yhteispuhdistamoa koskevan vaihtoehdon selvittämisessä Onkiveden Akkalansaaren eteläpuolelle sijoittuvan jäteveden purkupaikan vaikutusten arviointiin 3 D virtaus- ja vedenlaatumallin käyttäminen on perusteltua. Kyseessä on uusi alue, jolle johdetaan suuri määrä käsiteltyä jätevettä.
Luontoon liittyvät tutkimukset tulee tehdä riittävän kattavasti siten, että kaikki tarpeelliset putkilinjan kohdalle jäävät alueet selvitetään maastotutkimuksin. Maastotutkimuksia on tarpeen mukaan tehtävä myös alueilla, joilta ei ole tietoa erityisistä luontokohteista.
Putkilinjan pituus tekee työstä vaativan, mutta työ kannattaa tehdä huolella. Myöhemmin paljastuvat tiedot putkilinjan kohdalla olevista arvokkaista luontokohteista voivat aiheuttaa suurtakin viivästymistä lupakäsittelyssä tai rakentamisessa.
Poikkeustilanteiden aiheuttamien riskien tarkastelu on lautakunnan mukaan tehtävä riittävän kattavasti. Jos ykkösvaihtoehto toteutuu, jätevesiä pumpataan suuri määrä yhteen paikkaan käsiteltäväksi.
Pitkäaikainen häiriö jäteveden johtamisessa tai pitkäkestoinen jätevedenkäsittelyn keskeytyminen voivat aiheuttaa suuren ympäristöhaitan alueella.
Riskien arvioinnissa on selvitettävä myös lyhtyaikaisten häiriöiden mahdollisuus ja niihin varautuminen. Riskien tarkastelu on tehtävä siten, että siitä saatavia tietoja voidaan käyttää hyödyksi poikkeustilanteiden varautumissuunnitelmaa laadittaessa.
|
|

