| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 20.6.2013 |
|
Pappilan puhepata porisee
Esimerkiksi Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkosta ei vielä toistaiseksi nähdä nettijumalanpalveluksia.
Useissa seurakunnissa on käyty epävirallisia porinoita jumalanpalvelusten lähettämisestä internetissä. Puheet ja suunnitelmat eivät kuitenkaan ole edenneet toteutusasteelle saakka.
- Kameran käyttö jumalanpalveluksissa ei ole ongelma. Jos liikkuvaa kuvaa kuitenkin lähetettäisiin, olisi toivottavaa, että palveluksen seuraaminen olisi mielekästä, Ylä-Savon seurakuntayhtymän tiedottaja
Lapinlahden seurakunta on selvitellyt jumalanpalvelusten lähettämistä internetissä. Netissä ääni liikkuisi samaan tapaan kuin 1990-luvulla Iisalmessa, jolloin jumalanpalveluksia välitettiin Radio Salmisen aalloilla. Myös useissa terveyskeskuksissa on mahdollista kuunnella oman seurakunnan jumalanpalvelusta.
Kirkkoherra
- Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jumalanpalvelukset tulisi kuvata. Jos asiaa mietitään yksilönsuojan kannalta, puolustaa pelkän äänen lähettäminen paikkaansa, Suokonautio toteaa.
Kirkkoherra huomauttaa, että liikkuvan kuvan avulla jumalanpalvelusten visuaalisuus pääsisi kuitenkin oikeuksiinsa.
Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.
|
|

